Minilex - Lakipuhelin

Ulosottokaarta muutettiin työllistymisen kannustinloukkujen purkamiseksi

Uusi muutettu ulosottokaari tuli voimaan 1. helmikuuta 2018.

Ulosottokaarta muutettiin vähintään vuoden ajan työttömyysetuutta saaneiden ulosottovelallisen osalta siten, että he ovat jatkossa oikeutettuja enintään kuuden kuukauden pituiseen lykkäysjaksoon palkan ulosmittauksessa, ennen kuin he ovat taas tulorajaulosmittauksen piirissä. Vähemmän kuin vuoden ajan työttömyysetuutta saaneet velalliset ovat taas jatkossa työllistymisen perusteella oikeutettuja palkan ulosmittauksen lykkäykseen enintään neljäksi kuukaudeksi.

Lisäksi, jos velallinen, joka on luonnollinen henkilö, ryhtyy elinkeinoharjoittajaksi pitkän työttömyyden jälkeen, voidaan hänen säännönmukaisesta elinkeinotulostaan jättää ulosmittaamatta pääsäännön mukaista viittä kuudesosaa suurempi määrää.

Näiden ulosottokaaren muutosten tavoitteena on parantaa kannustimia työttömille ulosottovelallisille ottamaan vastaan työtä. Tavoitteena on tätä kautta helpottaa ulosottovelallisten asemaa. Muutoksilla ei arvioida olevan haittavaikutuksia velkojien asemaan, eikä myöskään mainittavia vaikutuksia julkisvelkojen kertymiin pitkälläkään aikavälillä

[chatbot]