» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Asiassa KKO:2012:5 on kysymys käräjäoikeuden määräyksestä, jonka mukaan A:ta pidettiin X Oy:n konkurssissa velallisena konkurssilain velallisen velvoitteita koskevia säännöksiä sovellettaessa, sekä siitä, onko A laiminlyönyt velallisen myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuuden niin, että hänet on voitu tuomita asetettuun uhkasakkoon. Valituksessaan korkeimpaan oikeuteen A vaati, että määräys pitää häntä velallisen edustajana ja päätös tuomita hänet uhkasakkoon kumotaan. A:n mukaan hän oli rikostutkinnassa kiistänyt epäilyt ja että pahimmillaan toteutunut menettely johtaa itsekriminalisointiin.
Käräjäoikeus on X Oy:n konkurssipesän pesänhoitajan hakemuksessa määrännyt, että A:ta oli pidettävä X Oy:n konkurssissa velallisen edustajana. Käräjäoikeus perusti määräyksensä konkurssilain 4 luvun 12 §:n 4 momenttiin. A:lla oli ollut yhtiön tilin käyttöoikeus ja Visa Electron-kortti. A ei vastannut hakemukseen. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 3 000 euron sakkoon, sillä A oli laiminlyönyt myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuutensa. Uhkasakon tuomitsemista koskevan hakemuksen mukaan A ei itse ollut ottanut yhteyttä pesänhoitajaan, mutta A:n asiamies oli toimittanut lausuman, jossa todettiin, että A oli yhtiössä vain työntekijänä ja tietäneensä vain tässä ominaisuudessa tietoonsa saamiaan asioita. A kanteli hovioikeuteen velallisena pitämistä koskevasta käräjäoikeuden päätöksestä ja uhkasakon tuomitsemista koskevasta päätöksestä. Hovioikeus pysytti nämä päätökset.
Muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa A vetosi siihen, että käsitys hänen asemastaan yhtiössä on ollut virheellinen. A oli yhtiön työntekijä eikä siten tiennyt mitään sen asioista. A oli kuitenkin ilmoittanut pesänhoitajalle olevansa valmis vastaamaan sellaisiin kysymyksiin, joista tietää. Tilanne, jossa A:n on vapautensa säilyttämiseksi keksittävä totuudenvastaisia vastauksia johtaa pahimmillaan itsekriminointiin. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko velallisen velvollisuuksia koskevien konkurssilain säännösten soveltamispiiri voitu laajentaa koskemaan A:ta ja onko uhkasakko voitu tuomita maksettavaksi pesänhoitajan hakemuksessa väitetyllä perusteella.
Korkein oikeus on aiemmassa oikeuskäytännössä todennut, että oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin takeisiin kuuluu rikoksesta epäillyn oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Syytetyn ei tarvitse antaa sellaisia tietoja, joiden hän on perustellusti voinut arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustusmahdollisuuksia.
Konkurssilain 4 luvun 12 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan velallisen velvollisuuksia koskevia säännöksiä voidaan tuomioistuimen määräyksestä laajentaa koskemaan muun muassa henkilöä, joka on tosiasiallisesti johtanut yhteisön toimintaa tai hoitanut sen omaisuutta. Hakemuksen perusteella A oli ollut yhtiön todellinen toimija. Tiedossa ei ollut muita yhtiön toiminnassa mukana olleita henkilöitä, joilta voisi saada yhtiötä koskevia tietoja.
A ilmoitti asiamiehensä välityksellä pesänhoitajalle olleensa yhtiössä vain työntekijänä ja olevansa valmis vastaamaan työhönsä liittyviin kysymyksiin. Pesänhoitajan hakemus perustui siihen, että A ei ollut ottanut yhteyttä pesänhoitajaan, eivätkä asiamiehen välityksellä annetut tiedot olleet pesänhoitajan tehtävien suorittamisen kannalta riittäviä. Pesänhoitajan hakemuksessa ei väitetty, että pesänhoitaja olisi vaatinut A:ta antamaan joitakin yksilöityjä tietoja tai suorittamaan tietyn toimenpiteen. Tuomioistuimella ei ole ollut riittäviä perusteita katsoa, että A oli laiminlyönyt pesänhoitajan häneltä vaatiman konkurssivelallisen myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuuden, jonka hän olisi voinut täyttää tulematta pakotetuksi myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Uhkasakon tuomitsemiselle ei ollut edellytyksiä. Hovioikeuden päätöstä velallisena pitämisestä ei muuteta. Hovioikeuden päätös kumotaan uhkasakon osalta. A vapautetaan maksamasta uhkasakkoa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa