» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Yrityksen tilillä olevat rahavarat oli ulosmitattu ulosottomiehen toimesta. Yritys vaati ulosmittausta kumottavaksi, koska sen mielestä ulosmittauksen perusteena olevat verovelat olivat vanhentuneet.
Yritys totesi, että verot perustuivat tilikauden 1.12.1993-31.5.1995 myyntiin, josta oltiin 26.5.1998 tehty maksuunpanopäätökset. Yhtiö oli valittanut päätöksistä ja hallinto-oikeus oli kumonnut maksuunpanon, jonka seurauksena verovirasto oli tehnyt uudelleenkäsittelypäätökset. Maksuunpano oli ollut 26.5.1998, joten vanhentuminen olisi tapahtunut 31.12.2003.
Ulosottomies oli todennut verosaatavien tulleen perintään 20.7.2000 ja 21.12.2000 ja velkojan ilmoittama maksuunpanovuosi oli ollut 2000.
Lain mukaan vero oli perittävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen oli määrätty tai maksuunpantu. Aiemman korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan kyseinen määräaika koski kaikkia maksuunpanoja.
Käräjäoikeuden mukaan verosaatavat eivät olleet vanhentuneita, joten se hylkäsi valituksen. Myös hovioikeus hylkäsi valituksen eikä korkein oikeus nähnyt syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa