Minilex - Lakipuhelin

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvällä ihmiskaupalla tarkoitetaan henkilön painostamista tai pakottamista prostituutioon, seksiteollisuuden käyttöön tai muun seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, esimerkiksi seksiorjuuteen.

Uhreiksi ei joudu vain naisia ja tyttöjä vaan myös erityisesti alaikäiset pojat ovat haavoittuvaisessa asemassa.

Hyväksikäytön kohteeksi joutuminen on voinut tapahtua hyödyntämällä lailla haavoittuvaa asemaa; tällaisia ovat esim. köyhyys, vammaisuus, alaikäisyys ja päihderiippuvuus. Tähän tilanteeseen on myös helppo ajautua, jos uhri on erehdytetty luulemaan, että hän saa vaikkapa työpaikan ulkomailla ja matkakustannukset jäävätkin velaksi mikä aiheuttaa sen, että uhri joutuu esim. prostituutioilla maksamaan tätä velkaa hyväksikäyttäjälleen. Tällaiseen toimintaan voidaan pakottaa myös kohdistamalla painostusta ja uhkailua uhriin tai hänen läheisiinsä.

Vaikka henkilö olisikin vapaaehtoisesti suostunut prostituutioon ei se muuta sitä faktaa, että tällainen henkilö voi olla ihmiskaupan uhri. Tilanne muuttuu ihmiskaupaksi, kun uhrilla ei  ole mahdollisuutta kieltäytyä seksityöstä tai irtautua tilanteesta ilman vakavia seuraamuksia.

Ominaispiirteitä seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyvässä ihmiskaupassa on heidän kontrolloiminen, joka ilmenee uhrin vapauden rajoittamisella ja sillä, että uhreista tulee riippuvaisia hyväksikäyttäjistään, sillä heitä alistetaan. Myös tässä ihmiskaupan muodossa loukataan uhrin itsemäärämisoikeutta ja riistetään ruumiillista koskemattomuutta

Suomen oikeuskäytäntö koskien seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa on vähäistä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa