Minilex - Lakipuhelin

Riita-asioiden oikeudenkäyntikulut

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeudenkäynneissä voidaan käsitellä niin riita- kuin rikosasioitakin. Riita-asia käsittelee yksityisten henkilöiden ja yritysten välisten erimielisyyksien ratkaisemista. Oikeudenkäyntikulut tarkoittavat asianosaisille oikeudenkäynnistä aiheutuvia erilaisia kustannuksia, kuten oikeudenkäyntimaksua, todistajan palkkiota ja asianajopalkkiota. 

Pääsääntönä riita-asioissa on, että hävinnyt asianosainen korvaa kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Korvausvelvollisuus siis edellyttää, että kyseiset toimenpiteet ovat olleet tarpeellisia ja niistä johtuneet kustannukset kohtuullisia. Häviäjän täysimääräisestä korvausvelvollisuudesta on myös poikkeuksia. Oikeudenkäyntikuluja voidaan esimerkiksi kohtuussyistä alentaa.

Asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu, vastaavat asianosaiset itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikuluja. Näitä asioita ovat kaikki sellaiset asiat, joiden oikeusseuraamusta ei voida saada pätevästi aikaan pelkästään asianosaisten välisellä sopimuksella. Esimerkiksi lapsen huoltoa sekä elatusapua koskevat asiat ovat tällaisia.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]