Minilex - Lakipuhelin

Lainhuudon antama suoja oikeaa omistajaa vastaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vain kiinteistön omistajalla on oikeus tehdä kiinteistöä koskevia oikeustoimia. Siksi muun tekemät toimet ovat lähtökohtaisesti pätemättömiä myös tilanteissa, joissa kiinteistö on joutunut pois oikealta omistajalta pätemättömällä saannolla tai kokonaan ilman saantoa. Lainhuuto on kuitenkin sellainen omistajaolettama, johon sivullinen voi luottaa.

Lainhuuto korjaa saannossa olevat muotovirheet. Mikäli kiinteistö on joutunut pätemättömällä saannolla pois oikealta omistajalta, voi luovutuksensaajan lainhuuto korjata saannossa olevan virheen. Lainhuudon saajan myöhemmin myydessä kiinteistön edelleen, jää kauppa pysyväksi, vaikka kävisikin ilmi, että lainhuudon saaja (myyjä) ei ollutkaan kiinteistön oikea omistaja (saannon pätemättömyys). Tämä edellyttää lisäksi, että ostaja oli perustellussa vilpittömässä mielessä eli hän ei tiennyt eikä hänen pitänytkään tietää, ettei myyjä ollut kiinteistön oikea omistaja. Lainhuuto luo siis sellaisen omistajaolettaman, jonka perusteella ostaja saa suojaa oikeaa omistajaa vastaan.

Kiinteistöön perustettu panttioikeus ja erityinen oikeus jäävät myös yllä mainitulla tavalla sitovaksi oikeaa omistajaa vastaan.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa