Minilex - Lakipuhelin

Julkisuusperiaate oikeudenkäynnissä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomessa oikeutta oikeudenkäynnin julkisuuteen on pidettävä jokaiselle kuuluvana perusoikeutena. Oikeudenkäynnin julkisuuteen velvoittavat sekä perustuslaki että erinäiset ihmisoikeussopimukset. Oikeudenkäynnin julkisuuden rajoittaminen tarpeettomasti ei ole sallittua, mutta toisaalta myöskään yksityiselämän suojan suhteeton ja tarpeeton loukkaaminenkaan ei ole sallittua.

Julkisuusperiaate oikeudenkäynnin yhteydessä merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että oikeudenkäynnit ja niihin liittyvät oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia, ellei toisin ole erikseen säädetty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaiselle on annettu lähtökohtaisesti mahdollisuus ja oikeus läsnäoloon asian julkisessa käsittelyssä sekä oikeus saada tietoa julkisena pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista.

Oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuudesta on mahdollista poiketa, mikäli tärkeänä pidettävät syyt niin edellyttävät. Lain perusteella on jo suoraan määrätty, että tietyt oikeudenkäynnin yhteydessä esiintyvät ja esille tulevat tiedot on pidettävä salassa. Mikäli tietyt laissa säädetyt edellytykset ovat vallitsevia tapauksen käsittelyssä, tuomioistuimella on oikeus määrätä asia käsiteltäväksi siten, ettei yleisö saa olla läsnä, eivätkä oikeudenkäyntiasiakirjat tule kaikkien nähtäviksi, vaan ne määrätään salassa pidettäviksi ainakin tarpeellisin osin. Tuomioistuimen antaman ratkaisun julkisuuden rajoittaminen on niin ikään mahdollista. Julkisina on kuitenkin kaikissa tilanteissa pidettävä vastaajan nimeä, häneen syykseen luettua rikosta sekä tuomittua rangaistusta koskevia tietoja.

Oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuus ovat oikeusturvan toteutumisen keskeisiä edellytyksiä. Sen vuoksi oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuutta voidaan siten rajoittaa vain perustellusta syystä silloin, kuin laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Julkisuusperiaatteen mukaan kaikille on tarjottava oikeus saada tietoja lainkäyttöelinten toiminnasta ja niiden tekemistä ratkaisuista. Keskeisiä oikeudenkäynnin julkisuuteen liittyviä seikkoja ovat muun muassa asiakirja- ja käsittelyjulkisuus, sekä tiedottaminen. Oikeudenkäynnin eri osa-alueita koskevat erinäiset säännökset, joista on hyvä ottaa tarvittaessa selvää huolellisesti.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]