Avopuoliso aikoo laskuttaa erossa tätiäni koska on tehnyt remonttia tätini omistamassa osakkeessa. Täti ei ole häneltä työtä heidän yhteiselonaikana vaatinut eikä pyytänyt, mies teki remontin omasta halustaan täti maksoi tarvikkeet. Nyt erotessa mies vaatii palkkiota työstään 200hx50€ yhteensä 10000€. Pitääkö tätini maksaa? Täti puolestaan hoitanut yhteistalouden kotityöt ja osallistunut kuluihin maksamalla puolet yhteistalouden kuluista.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Lain mukaan avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella. Yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi; varojen käyttö yhteiseen talouteen; varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai muu näihin verrattava toiminta. Esimerkiksi juuri merkittävä rakennustyö tai remontointi toisen puolison omistamassa asunnoissa voi oikeuttaa hyvitykseen. Toisaalta yhtä hyvin taloustyö kotona toisen avopuolison kartuttaessa omaisuuttaan työelämässä voidaan katsoa hyvitykseen oikeuttavaksi panokseksi. Tavanmukaista yhteisestä omaisuudesta huolehtimista ei joka tapauksessa ole tarkoitettu hyvitykseen oikeuttavaksi panokseksi, ellei se ole ollut merkittävän yksipuolista ja pitkäkestoista.

Oikeutta hyvitykseen ei kuitenkaan ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen. Perusteettoman edun vähäisyyttä arvioitaessa tulee ottaa huomioon kummankin avopuolison taloudellinen kokonaistilanne. Hyvitystä määrättäessä otetaan huomioon omaisuuden omistussuhteet, avoliiton aikainen panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omaisuuden säilymiseen ja karttumiseen sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat. Yhteistalouteen panostaminen sinällään ei siis riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sellainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »