» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1980-II-44 oli kysymys tapaturmavakuutuksesta ja ilmoitusvelvollisuudesta. Korkeimman oikeuden tutkittavana oli, oliko tapaturmavakuutuslain mukainen tapaturmailmoitus ja vahingonkorvausvaatimus tehty ajoissa.
Panssarivaunupataljoonan vääpeli A oli palveluohjelmaan merkityssä lentopallopelissä vahingoittanut oikeaa polveaan 20.8.1968. A oli polven ajoittain rasittuessa töissä käynyt lääkärintarkastuksessa 8.10.1968 ja 25.6.1975. A oli tehnyt tapaturmavirastolle ilmoituksen lainmukaisen korvauksen saamista varten 19.1.1976. Tapaturmavirasto oli antanut asiassa korvauksen epäävän päätöksen ja alistanut sen vakuutusoikeuden harkittavaksi.
Vakuutusoikeus oli evännyt korvauksen. Vakuutusoikeus oli perustellut asiaa siten, että A:lle aiheutuneesta vahingosta ei ollut ilmoitettu eikä korvausta ollut haettu tapaturmavakuutuslain 41 §:ssä säädetyssä yhden vuoden määräajassa vahingon aiheutumispäivästä. A ei myöskään ollut esittänyt asian vireillepanon myöhästymiseen painavia syitä.
A haki muutosta vakuutusoikeuden päätökseen. Hän ilmoitti, että oli tehnyt ilmoituksen vahingosta syksyllä 1968 tapaturma-asiamiehelle ja vaati korvausta vahingosta. Tapaturmavirasto antoi vastauksen A:n valitukseen.
Korkein oikeus katsoi selvitetyksi, että A ei ollut antanut kirjallista tapaturmailmoitusta 20.8.1968 sattuneesta tapaturmasta. A ei ollut myöskään tehnyt vahingonkorvaushakemusta joukko-osastonsa tapaturma-asiamiehelle tai lähimmälle esimiehelleen. A oli tehnyt edellä mainitun ilmoituksen tapaturmavirastolle vasta 19.1.1976. Näin ollen ilmoitusta ei ole tehty tapaturmavakuutuslain 41 §:n 1 ja 3 momentissa säädetyllä tavalla ja säädetyssä määräajassa. Korkein oikeus totesi, että kun A ei ole esittänyt painavaa syytä siihen, että ilmoitus on myöhästynyt yli kuusi vuotta, ei ole syytä muuttaa vakuutusoikeuden päätöksen lopputulosta. Näin ollen korkein oikeus hylkäsi A:n valituksen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa