» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli 12.12.2008 liikenneonnettomuudessa, jonka takia vakuutusyhtiö maksoi hänelle korvausta lievän aivovamman, aivotärähdyksen, niskan retkahdusvamman sekä vasemman kyljen ruhjevamman aiheuttamasta ansionmenetyksestä ajalta 13.12.2008 – 8.2.2009 sekä osan hänen sairaanhoitokuluja.
8.2.2009 jälkeen vakuutusyhtiö oli antamallaan päätöksellään evännyt A:lta oikeuden korvaukseen ansionmenetyksestä, koska hänen työtapaturmana korvatut vammat eivät olleet enää korvaukseen oikeuttavat (vähintään 10 %:n työkyvyn alentuminen). Sairaanhoitokulut lievän aivovamman osalta vakuutusyhtiö kuitenkin suostui edelleen korvaamaan. Päätöksen perustelujen mukaisesti alkuvaiheessa saatujen tietojen sekä mahdollisen muutaman tunnin muistiaukon takia A:lla todettu aivovamma oli luokiteltu lieväksi. Vakuutusyhtiön mukaan lievää aivovammaa ei voitu pitää 1.1.2010 kirjoitetun työkyvyttömyyden aiheuttajana.
A haki päätökseen muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Muutoksenhakulautakunta katsoi, että on osoitettu tapahtuneen tapaturma, jossa A sai aivotärähdyksen, vasemman kyljen ruhjevamman, niskan retkahduksen sekä lievän aivovamman, joka oikeutti A:n korvaukseen tapaturmavakuutuslain nojalla työkyvyttömyydestä 8.2.2009 asti. Tämän jälkeen aivojen kuvantamistutkimuksissa ei ollut todettu poikkeavaa. A:lle tehdystä aivojen erityistutkimuksesta (DTU) ei vielä ollut riittävää tutkimusnäyttöä ns. diffuusion aksonaalisen vaurion osoittajana sekä diagnostisena toimenpiteenä, joten sitä ei voida pitää vakiintuneena tutkimusmenetelmänä vielä. Myöhemmin tehdyt neuropsykologiset löydökset olivat olleet epäspesifiä eikä ne sellaisenaan todista aivovamman puolesta. A oli työskennellyt 8.2.2009 jälkeen työelämässä, kunnes hänelle oli uudestaan määrätty sairaslomaa 1.1.2010 alkaen. Muutoksenhakulautakunnan mielestä, A:n työkyvyttömyys 8.2.2009 jälkeen on ollut tapaturmassa sattuneista vammoista riippumatonta oireilua. Näin ollen muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen ja lausui, ettei A:lla oli tapaturmavakuutuslain nojalla oikeutta saada päivärahaa taikka tapaturmaeläkettä 8.2.2009 jälkeen.
A haki muutosta vakuutusoikeudessa, jossa hän vaati ansionmenetyskorvauksen myöntämistä 1.1.–31.7.2010 ajalle. Lisäksi hän pyysi suullista käsittelyä, jotta voidaan kuulla asiantuntijoita DTI-kokeen soveltuvuudesta aivovamman diagnosoimiseen ja häntä hoitaneita lääkäreitä syy-yhteydestä onnettomuuden ja hänen saamansa aivovamman välillä. Vakuutusoikeus hylkäsi pyynnön suullisesta käsittelystä ja ratkaisi asian kirjallisessa menettelyssä. Vakuutusoikeus lausui kysymyksenä olevan nyt, onko 1.1.2010 alkanut A:n työkyvyttömyys syy-yhteydessä hänelle sattuneeseen tapaturmaan. Vakuutusoikeus katsoi, että heiltä löytyy asianmukainen sekä asian kannalta riittävä kirjallinen selvitys ratkaistakseen asian. Vakuutusoikeus lausui lisäksi, että heillä on vakuutusoikeudessa asian ratkaisemisessa apuna riippumaton tuomarinvalan vannonut lääkärijäsen sekä muutenkin käytettävissään riittävä lääketieteellinen asiantuntemus asiassa. Näin ollen lääketieteiden asiantuntijoiden kuulemista suullisessa käsittelyssä oli pidettävä tarpeettomana. Vakuutusoikeus lausui myös, että todistajan kuulemista suullisesti oli myös pidettävä tarpeettomana, koska todistajan antamaa lausuntoa tapauksen kuvauksesta voitiin pitää uskottavana eikä se ollut ristiriidassa aiemmin esitetyn kuvauksen kanssa.
Ratkaisussaan vakuutusoikeus hyväksyi muutoksenhakulautakunnan perustelut päätöksessä ja totesi, että todistajankertomus täsmensi A:n tajuttomuuden kestosta annettua aikaisempaa tietoa. Lisäksi vakuutusoikeus totesi, että DTI-koe ei ole vakiintunut tutkimusmenetelmä aivovammojen osoittamisessa, koska siitä ei ole riittävää tutkimusnäyttöä toistaiseksi. Nämä huomioon ottaen vakuutusoikeus katsoi, ettei A:n voida katsoa saaneen 12.12.2008 tapaturmassa lievää vaikea-asteisempaa aivovammaa ja myöhemmin todettu neuropsykologinen oireilu on heidän arvion mukaan tapaturmavammoista riippumatonta. Näin ollen vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen.
A valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien, että vakuutusoikeuden päätöstä muutetaan niin, että hänelle myönnetään tapaturmavakuutuslain nojalla päivärahaa taikka tapaturmaeläkettä 1.1-31.7.2010 väliseltä ajalta. Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen vaatien, että valitus hylätään. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, onko A:lla esiintynyt neuropsykologiseksi nimetty oireisto syy-yhteydessä A:lle 12.12.2008 tapahtuneeseen työtapaturmaan ja tuleeko hänelle sen johdosta maksaa korvauksia ajalta 1.1. – 31.7.2010.
Tapaturmavakuutuslain 1 §:n 1 momentin sekä 4 §:n 1 momentin nojalla työntekijällä on oikeus saada lain mukaista korvausta työtapaturman aiheuttamassa vammasta sekä sairaudesta. Vamma tai sairaus katsotaan oikeuskäytännön mukaan tapaturmasta aiheutuneeksi, mikäli vamman tai sairauden sekä tapaturman välillä on lääketieteellisesti arvioiden syy-seuraussuhde. Syy-yhteyttä arvioidaan muun muassa lääketieteellisten selvitysten perusteella sekä muilla seikoilla, joista voidaan tehdä päätelmiä syy-seuraussuhteen olemassaolosta taikka sen puuttumisesta.
Suullisesta käsittelystä korkein oikeus lausui, että vakuutusoikeuden tulee vakuutusoikeuslain sekä hallintolainkäyttölain mukaan toimittaa suullinen käsittely, mikäli asianosainen sitä pyytää. Suullinen käsittely voidaan kuitenkin jättää toimittamatta, mikäli vaatimus jätetään tutkimatta, hylätään heti tai se on asian laadun vuoksi tai muun syyn takia ilmeisen tarpeeton. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut ratkaisukäytännön mukaan, että vaatimus julkisesta oikeudenkäynnistä käsittää ainakin yhden suullisen käsittelyn yhdessä asteessa. On kuitenkin katsottu, että teknisluontoisten kysymysten selvittäminen on mahdollista myös ilman. KKO 2003:35 ennakkopäätöksessä on todettu, että työtapaturman nojalla vaadittua korvausta koskeva asia voidaan ratkaista kaikilta osin kirjallisessa menettelyssä, mikäli asiassa on kysymys kirjallisen lääkärinlausuntojen sisällöstä taikka lääketieteellisten kokemussääntöjen arvioinnista sekä niiden vaikutuksista asian ratkaisemiseen. Mikäli esitetty selvitys on kuitenkin esimerkiksi asian ratkaisemisen kannalta ristiriitaista, epätäydellistä taikka riidanalaista, voidaan asia joutua selvittämään suullisessa käsittelyssä. Arvioinnissa painaa myös asian tärkeys asianosaiselle. On katsottu, että suullinen käsittely voi olla tarpeen epäselvän syy-yhteyskysymyksen selvittämiseksi.
Tässä tapauksessa korkein oikeus lausui, että ratkaisu on tärkeä A:lle. Sen lisäksi asiassa syy-yhteyskysymykset ovat ristiriitaisia. Kyse on niin lääkärinlausuntojen tulkinnasta kuin lääketieteellisen todistelun uskottavuudesta. Kysymyksenä on myös, miten yleinen lääketieteellinen tietämys mahdollisilla epävarmuuksilla vaikuttaa syy-yhteyden oikeudelliseen harkitaan tässä asiassa. Nämä asiat huomioon ottaen, korkein oikeus katsoo, että suullinen käsittely on tarpeellinen syy-yhteyden ratkaisemiseksi. Korkein oikeus katsoo, että tarkoituksenmukaisinta suullinen käsittely on toimittaa vakuutusoikeudessa, koska A on sitä siellä vaatinut. Näin ollen korkein oikeus kumoaa vakuutusoikeuden päätöksen ja palauttaa asian vakuutusoikeudelle, jonka tulee ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi viipymättä huomioon ottaen palautuksen syy.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa