Minilex - Lakipuhelin

Tapaturmakorvaus - KKO:2010:15

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tapaturmakorvaus
    Syy-yhteys

Vajaamielishoitaja A kehitysvammalaitoksen saunotustilanteessa joutunut vajaamielisen hyökkäyksen kohteeksi. Sen seurauksena A:n saamat oikean käden puremavamma ja oikean ranteen nyrjähdys oli korvattu tapaturmavakuutuslain nojalla. A:n oikean yläraajan vaivat olivat jatkuneet ja vähitellen vaikeutuneet aiheuttaen hänelle pysyvän työkyvyttömyyden. Lisäksi myöhemmin A:lla oli todettu sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta johtuva häiriö eli refleksidystrofia. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko A:lla todettu RSD-oireyhtymä seurausta tapaturman aiheuttamista oikean käden puremavammasta ja oikean ranteen nyrjähdyksestä. 

Tapauksessa vakuutusyhtiö epäsi A:lta tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauksen. Vakuutusoikeus, jolta A haki muutosta, ei muuttanut antamallaan päätöksellä tapaturmalautakunnan päätöstä. 

A:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen. Valituksessaan A vaati, että vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja hänelle vahvistetaan oikeus tapaturmavakuutuslain mukaisiin korvauksiin. Korkein oikeus totesii esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella, että RSD:n laukaisevana tekijänä on usein trauma, josta ei aina jää selviä näkyviä jälkiä. Korkein oikeus katsoi, että A:lle sattunut tapaturma oli ollut sopiva aiheuttamaan RSD:n. Vakuutusoikeuden päätös kumottiin.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


 

Selaa lakitietoa