» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:1983-II-174 oli kysymys perusteettoman edun palautuksesta liittyen matkakustannusten korvaukseen ja päivärahaan. Tie- ja vesirakennuslaitos vaati kanteella A:ta palauttamaan perusteettomasti maksetut matkakorvaukset ja päivärahat, joita oli maksettu 4 vuoden ajan.
A:n työsopimus, joka oli tehty aluksi työmaalle, oli muutettu piirikonttorisopimukseksi ja A:lle oli sen johdosta maksettu ajalta korvaus matkoista hänen kotoaan Jyväskylän kaupungista työmaalle ja takaisin sekä päivärahat. Valtion työntekijöiden matkakustannusten korvaamisesta 12.7.1972 annetun ja 1.8.1972 voimaan tulleen valtioneuvoston päätöksen mukaan A:lle ei kuitenkaan työmatkan lyhyyden takia ollut enää oikeutta saada päivärahaa, joten hänelle oli korvattu vain sanotut työmatkat. A oli ilmoittanut muuttaneensa Hankosalmelle. Poliisilaitos kuitenkin todisti, että A oli kirjoilla Jyväskylässä.
RO oli velvoittanut A:n suorittamaan tie- ja vesirakennushallitukselle hänen perusteettomasti saamansa 39 205 markka 90 penniä 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 6.11.1979 lukien. Hovioikeus ei muuttanut tätä ratkaisua, mutta A haki muutosta edelleen korkeimmasta oikeudesta.
Korkein oikeus katsoi, että alempien tuomioistuinten määrittämä summa ei ollut kohtuullinen, joten korkein oikeus muutti tuomiota niin, että se alensi korvaussumman 10 000 markkaan korkoineen.
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43
klo 8 - 19 • la–su 10 - 17
Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?
Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450
klo 8 - 23 • la–su 9 - 23
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa
