» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Osakeyhtiön entinen omistaja ja toimitusjohtaja A oli asetettu konkurssiin 21.4.1998. Yhtiön osakkeet oli myyty pakkohuutokaupassa, ja A oli irtisanottu toimitusjohtajan tehtävästä. A:lla oli kuitenkin oikeus saada johtajasopimukseen perustuva palkka sopimuskauden loppuun asti sekä oikeus vahingonkorvaukseen irtisanomisen vuoksi. Yhtiö ja A:n konkurssipesä sopivat 13.6.2001, että yhtiö maksaa konkurssipesälle A:n palkkasaatavia, vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 500 000 markkaa. Palkka ja vahingonkorvaus luettiin A:n veronalaiseksi tuloksi vuodelta 2001. Niiden osalta yhtiö pidätti ennakonpidätyksiä vastaavan määrän, 288 000 markkaa, jonka se tilitti suoraan valtiolle.
Konkurssipesä katsoi, että valtio oli saanut perusteetonta etua. Konkurssipesän mielestä myös ennakonpidätyksiä vastaava määrä olisi pitänyt maksaa sille, koska palkka- ja korvaussaatavan peruste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista. Siten myös saatava oli kokonaisuudessaan konkurssipesän omaisuutta, vaikka se verotuksessa katsottiin A:n vuoden 2001 ansiotuloksi. Kun koko ennakonpidätys maksettiin valtiolle, oli valtio päässyt konkurssipesän mukaan perusteettomasti muita velkojia parempaan asemaan.
Verovirasto vaati ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä sillä perusteella, että käräjäoikeus ei ollut toimivaltainen, koska asia olisi pitänyt ratkaista hallinnollisessa menettelyssä. Toissijaisesti verovirasto vaati kanteen hylkäämistä. Käräjäoikeus ja hovioikeus hylkäsivät kanteen.
Korkein oikeus katsoi alempien oikeusasteiden tapaan, että tuomioistuin oli toimivaltainen ratkaisemaan asian. Kyse oli perusteettoman edun ratkaisemisesta, joka kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Perusteettoman edun osalta Korkein oikeus katsoi, että ennakonpidätysvelvollisuus oli syntynyt palkanmaksuhetkellä vuonna 2001 eli vasta konkurssin alkamisen jälkeen. Näin ollen kyse ei ollut konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta, eikä valtio ollut saanut perusteetonta etua konkurssipesän velkojien kustannuksella. Ratkaisevaa oli saatavan syntyhetki, joka tässä tapauksessa oli vasta konkurssin alkamisen jälkeen. Sen vuoksi saatava ei ollut konkurssipesän omaisuutta. Jos palkka olisi maksettu ennen konkurssin alkamista, olisi tilanne toinen. Palkanmaksuperusteen syntyhetkellä ei ollut merkitystä, vaan ainoastaan maksun suoritushetkellä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa