Minilex - Lakipuhelin

Toiminimen saa luovuttaa vain liikkeen mukana

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun elinkeinotoiminta luovutetaan esimerkiksi myymällä se toiselle, myös toiminimi siirtyy luovutuksensaajalle. Elinkeinotoiminnan luovutus onkin ainoa tilanne, jossa toiminimen voi luovuttaa toiselle. Toiminimeä ei voi myydä elinkeinotoiminnasta erillisenä osana, sillä kuluttajat yhdistävät toiminimen aina tiettyyn yritykseen. Toiminimen irrottaminen voisi johtaa kuluttajia harhaan, sillä voitaisiin yhä yhdistää toiminimi saman yrityksen toimintaan ja tuotteisiin tai palveluihin. Jotta toiminimi siirtyisi, elinkeinotoiminnasta on luovutettava riittävän suuri osa. Luovutuksensaajaa on voitava luovutuksen perusteella pitää elinkeinotoiminnan jatkajana. Vain pienen yrityksen osan myyminen ei yleensä merkitse toiminimen siirtymistä. Elinkeinotoiminnan luovutuksessa voi myynnin lisäksi olla kyse esimerkiksi siitä, että yritys muuttaa yhtiömuotoaan tai kaksi yritystä sulautuu yhteen. Elinkeinotoiminnan luovutuksen yhteydessä voidaan myös erikseen sopia, ettei toiminimi siirry luovutuksensaajalle. Toiminimen siirtyminen ei siis ole pakollinen toimenpide, vaan siitä voidaan tarvittaessa poiketa sopimuksin.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]