Minilex - Lakipuhelin

Toissijainen tunnus täydentää elinkeinonharjoittajan toiminimeä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Toiminimen lisäksi yrityksellä on oikeus käyttää toiminnassaan toiminimen lisäksi jotain muutakin tunnusta. Yleensä tällainen toissijainen tunnus syntyy lyhenteestä, yrityksen toiminimen tunnistettavasta osasta tai kuluttajien puhekielessä. Esimerkiksi Oyj Stockmann Abp:n toissijaisena tunnuksena on Stokka. Jos toissijainen tunnus on hyvin tunnettu, sillä voi itselläänkin olla niin sanottua goodwill- eli mainearvoa. Tämän vuoksi myös toissijaisen tunnuksen voi myydä tai muuten luovuttaa eteenpäin. Toisin kuin toiminimen, toissijaisen tunnuksen voi saada pelkästään vakiinnuttamalla. Toissijaisen tunnuksen rekisteröinti ei siis voi tulla kyseeseen. Tunnus katsotaan vakiintuneeksi, kun se on yleisesti tunnettu niissä kuluttajapiireissä, joihin elinkeinonharjoittajan toiminta kohdistuu. Se, onko toissijainen tunnus vakiintunut vai ei, on tulkittava aina yksittäistapauksittain. Toissijainen tunnus saa toiminimen tasoista suojaa. Ongelmaksi muodostuu lähinnä sen arviointi, onko tunnus vakiintunut vai ei. Arvioinnissa on otettava huomioon, ettei kukaan saa käyttää toiminimeen sekoitettavissa olevaa toiminimeä. Koska toissijainen tunnus yleensä on samankaltainen kuin varsinainen toiminimi, se saa suojaa jo sen perusteella, ettei kukaan saa käyttää varsinaiseen toiminimeen sekoitettavissa olevaa nimeä. Selkeintä suojaa toissijaiselle tunnukselle saa rekisteröimällä sen tavaramerkkinä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]