Minilex - Lakipuhelin

Tuomioistuin saa kieltää toiminimen käytön

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuin voi kieltää toiminimen käytön tietyissä tilanteissa, joissa pelkkä toiminimen rekisteröinnin kumoaminen ei riitä. Rekisteröinnin kumoaminen ei ole aina toimiva ratkaisu, sillä tällaistakin toiminimeä voidaan tosiasiallisesti käyttää. Tämän vuoksi tuomioistuimella on oikeus kanteesta kieltää toiminimen käyttö. Jos toiminimi tai sen käyttö on hyvän tavan vastaista tai vaarantaa yleistä järjestystä tai johtaa yleisöä harhaan, tuomioistuin voi siinä laajuudessa kuin havaitaan tarpeelliseksi sakon uhalla kieltää toiminimen haltijaa käyttämästä sitä. Toiminimi voi esimerkiksi olla siveetön tai antaa olettaa, että sen takana oleva elinkeinonharjoittaja on joku muu kuin toiminimen haltija. Tällaisia toiminimiä ei saa lähtökohtaisesti rekisteröidä, mutta toiminimi voi myös ajan kuluessa muuttua lainvastaiseksi. Koska toiminimiä voi joissain tilanteissa käyttää myös ilman rekisteröintiä, kieltotuomio on ainoa keino puuttua tällaisten toiminimien käyttöön ja vakiintumiseen. Kieltotuomio voidaan antaa ja sakon uhka asettaa myös, jos joku on loukannut toisen oikeutta toiminimeen. Loukkaamisen ei tarvitse olla tahallista. Riittää, että joku on jollain tapaa rikkonut toisen elinkeinonharjoittajan toiminimen koskemattomuutta. Kyse on useimmiten sekoitettavissa olevan toiminimen, aputoiminimen tai toissijaisen tunnuksen käytöstä. Toiminimen käytön kieltäminen ei välttämättä ole ehdotonta, vaan kielto annetaan aina vain siinä laajuudessa kuin se on tarpeen. Tuomioistuimella on tässä asiassa harkintavalta. Kieltokannetta saa ajaa jokainen, jolle toiminimen käytöstä aiheutuu jotain haittaa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]