Minilex - Lakipuhelin

Erityinen tunnusmerkki erottaa samanlaiset toiminimet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tietyissä tilanteissa käytössä voi olla yhtä aikaa kaksi eri elinkeinonharjoittajille kuuluvaa toiminimeä, jotka ovat sekoitettavissa toisiinsa. Ratkaistaessa riitaa, joka koskee oikeutta sekoitettavissa oleviin toiminimiin, on etusija annettava sille, joka voi vedota aikaisimpaan oikeusperusteeseen. Toisin sanoen se, joka aiemmin on rekisteröinyt toiminimensä tai jonka toiminimi on vakiintunut käyttöön aiemmin, saa etusijan. Tietyissä tapauksissa on kuitenkin mahdollista, ettei myöhemmän toiminimen käyttöä kielletä. Jos myöhempi toiminimi on vakiintunut eikä siihen sekoitettavissa olevan aiemman toiminimen haltija ole kohtuullisessa ajassa ryhtynyt toimiin myöhemmän toiminimen käytön estämiseksi, pysyy oikeus vakiintuneeseen toiminimeen vanhemman oikeuden rinnalla. Sekaannusvaaran välttämiseksi tuomioistuimella on tällöin kuitenkin valta osapuolen vaatimuksesta ja sen mukaan kuin havaitaan kohtuulliseksi määrätä, että toiminimeä saadaan käyttää vain erityisellä tavalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuomioistuin voi määrätä, että toiseen, tai mahdollisesti kumpaankin, toiminimeen liitetään jonkin erityinen tunnus, joka estää toiminimien sekoitettavuuden. Erityinen tunnus voi olla esimerkiksi paikannimi, tai jos toiminimi on sukunimi, myös elinkeinonharjoittajan etunimet erottelevat toiminimet tehokkaasti toisistaan. Ennen tällaisen määräyksen antamista on asiasta hankittava rekisteriviranomaisen lausunto.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]