Minilex - Lakipuhelin

Toiminimeen ei saa sisällyttää toisen nimeä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jotta toiminimi ei loukkaisi kenenkään oikeuksia, se ei saa sisältää mitään sellaista, joka voidaan käsittää toisen sukunimeksi, taiteilijanimeksi tai vastaavaksi nimeksi. Oma nimi on hyvin henkilökohtainen, ja siihen on haluttu säilyttää vahva määräysvalta. Niinpä sukunimen ja taiteilijanimen haltijalla on oikeus itse päättää, antaako hän luvan nimensä käyttöön toiminimessä. Tämä ei kuitenkaan koske kauan sitten kuolleita henkilöitä. Historiallisten henkilöiden suku- ja taitelijanimiä saa pääsääntöisesti käyttää toiminiminä ilman erityistä lupaa. Aivan kaikkia taiteilijanimiä ei käytännön syiden vuoksi voida kieltää. Tarkoituksen on estää Suomessa tunnettujen sanotunlaisten nimien käyttö. Vaikka elinkeinonharjoittajan toiminimi olisi Gambian paikallisen taiteilijan nimi, se tuskin estää nimen käytön Suomessa, ellei gambialainen taiteilija ole tunnettu myös täällä. Kuitenkin on myös muistettava, että omaa sukunimeään saa lähtökohtaisesti käyttää toiminimessä, vaikka se todennäköisesti on myös jonkun toisen henkilön sukunimi tai taiteilijanimi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]