Minilex - Lakipuhelin

Potilasvahinko: Potilasvakuutuskeskus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomessa potilasvakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden on kuuluttava jäsenenä Potilasvakuutuskeskukseen. Potilasvakuutuskeskus myöntää vakuutuksia jäsenyhtiöidensä lukuun. Keskus tuottaa myös informaatiota: se tekee erilaisia tutkimuksia ja laskelmia sekä tuottaa tilastoja potilasturvallisuuden edistämiseksi. Potilasvakuutuskeskus myös ohjastaa jäsenvakuutusyhtiöitä vakuutustoimintaan liittyen.

Yksittäiset vakuutusyhtiöt eivät käsittele potilasvakuutuksiin kohdistuvia korvausvaatimuksia, vaan Potilasvakuutuskeskus hoitaa yksinoikeudella potilasvahinkolain mukaisen korvaustoiminnan. Keskus vastaa vahingonkorvauksesta vahingonkärsijälle silloinkin, kun potilasvahingon aiheuttaja (terveyden- tai sairaanhoidon harjoittaja) on laiminlyönyt potilasvakuutuksen ottamisen. Tällaisessa tilanteessa vahingonaiheuttajan on otettava vakuutus jälkikäteisesti, ja keskus perii korotetun vakuutusmaksun laiminlyönnin ajalta.

Jos Potilasvahinkolautakunta on antanut Potilasvakuutuskeskuksessa käsiteltävään asiaan ratkaisusuosituksen, ja Potilasvakuutuskeskus ratkaisee asian eri tavalla, on sen liitettävä lautakunnan eri kantaa edustava ratkaisusuositus päätökseensä.

Potilasvakuutuskeskuksen toiminta on valtion ohjauksen varassa siten, että Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa Potilasvakuutuskeskuksen toimintaa koskevat säännöt. Myös Potilasvakuutuskeskuksen korvaus- ja vakuuttamistoiminnan valvojana on viranomainen, Finanssivalvonta.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Potilasvakuutuskeskus käsittelee potilasvakuutuksiin kohdistuvat korvausvaatimukset, eli yksittäiset vakuutusyhtiöt eivät ratkaise näitä

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]