Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittavat tuote ja tuotevastuu?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuotteella tarkoitetaan lain määritelmän mukaan irtainta esinettä. Irtain esine on mikä tahansa tavallinen esine, kuten auto tai lelu. Sähkön katsotaan tuotevastuun näkökulmasta olevan myös tuote. Kiinteistöä ei pidetä tuotteena eli irtaimena esineenä.

Tuotevastuu koskee tilanteita, joissa jokin elinkeinonharjoittajan markkinoille laskema tuote aiheuttaa ihmiselle henkilö- tai esinevahinkoja. Tällaisiin tilanteisiin sovelletaan tuotevastuulakia, mutta myös soveltuvin osin vahingonkorvauslakia. Tuotevastuulaki ei rajoita vahingonkärsijän oikeutta vaatia vahingonkorvauksia vahingonkorvauslain tai muun lain perusteella. Vahingonkärsijän oikeutta saada vahingonkorvausta lain mukaisella tavalla ei voi rajoittaa osapuolten välisillä sopimuksillakaan.

Tuotevastuu koskee vain tuotteita, eikä vaikkapa palvelujen virheellisestä suorittamisesta aiheutuneita vahinkoja. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa kampaaja värjää asiakkaan hiukset väärin. Tämä on palvelujen tuottamista, jota koskee erilainen vahingonkorvaussääntely. Tuotevastuulakia ei myöskään sovelleta, jos tuote on aiheuttanut itselleen vahinkoa. Vahingon täytyy kohdistua ihmiseen tai omaisuuteen.

Tuotevastuu tulee kysymykseen vain, jos tuotteen turvallisuudessa on ollut puutteita ja vahinko aiheutuu tällaisen viallisen tuotteen käytöstä tai hallussapidosta. Ihmisten pitäisi tietää, että esimerkiksi veitsen kanssa voi sattua vahinkoa, ja heidän tulee ymmärtää noudattaa riittävää varovaisuutta. Tuotteessa voi olla puutteena esimerkiksi suunnittelu- tai valmistusvirhe, tai tuotteen käyttöohjeet ovat voineet olla puutteelliset. Tuotevastuu syntyy toisin sanoen jos tuote ei ole niin turvallinen kun voidaan perustellusti odottaa. Elinkeinonharjoittaja vastaa siis sekä itse tuotteen turvallisuudesta että riittävästä turvallisuuteen liittyvästä ohjeistuksesta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]