Minilex - Lakipuhelin

Milloin on kyseessä ammattitauti?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ammattitaudeista säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa. Ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka on todennäköisesti aiheutunut sairastuneelle henkilölle työssä pääasiallisesti erilaisten fysikaalisten, kemiallisten tai biologisten tekijöiden vuoksi. Jotta kysymyksessä olisi ammattitauti, sairauden on tullut aiheutua työ- tai virkasuhteen perusteella tai maatalousyrittäjänä suoritetussa työssä. Yleisimmät ammattitaudit liittyvät erilaisiin hengitystiesairauksiin, ihotauteihin tai tuki- ja liikuntaelimistön sairauksiin.

Laissa on tarkasti määritelty, mitä luetaan ammattitautia aiheuttaviin fysikaalisiin, kemiallisiin ja biologisiin tekijöihin. Fysikaalisiin tekijöihin lukeutuvat esimerkiksi tärinä, melu ja ultraviolettisäteily, kemiallisiin tekijöihin arseeni, elohopea ja fosfori ja niiden yhdisteet, sekä biologisiin tekijöihin erilaiset bakteerit ja virukset.

Ammattitaudin ilmenemishetkenä pidetään ajankohtaa, jona sairastunut henkilö on ensimmäisen kerran hakeutunut lääkärin tutkittavaksi sairauden vuoksi. Erityisistä syistä taudin ilmenemishetki voidaan määritellä muullakin perusteella. Korvauksen hakemista koskeva määräaika lasketaan kuitenkin aina sairauden toteamisesta tai työkyvyttömyyden alkamisesta. Ammattitaudin toteaminen edellyttää aina riittävää lääketieteellistä tutkimusta, josta vastaa asianomaiseen alaan perehtynyt lääkäri.

Vahingonkorvausta suoritetaan niin itse ammattitaudin johdosta kuin myös muunlaisesta vamman tai sairauden olennaisesta pahenemisesta. Ammattitautiin sairastuneelle henkilölle suoritetaan vahingonkorvausta siten kun tapaturmavakuutusta ja -korvausta koskevissa laeissa on säädetty. Jos epäilet, että sinulla olisi oikeus saada korvausta ammattitaudin johdosta, olethan yhteydessä lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]