Minilex - Lakipuhelin

Ympäristövahinko: Korvauskelpoisuus ja sietämisvelvollisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ympäristövahinko voidaan korvata, jos voidaan osoittaa, että toiminnan ja siitä mahdollisesti aiheutuneen vahingon välinen syy-yhteys on todennäköinen. Syy-yhteydellä tarkoitetaan syy-seuraussuhdetta eli sitä, että vahinko mitä todennäköisimmin on aiheutunut juuri tietystä toiminnasta.

Syy-yhteyden osoittaminen ympäristövahingoissa voi olla ongelmallista, sillä ympäristöt ovat jatkuvasti altistuneina sääolosuhteille ja muille ulkopuolisille seikoille, jotka väistämättä vaikuttavat ympäristön tilaan. Tämän vuoksi korvauksen saamiseksi riittää, että osoitetaan riittävän todennäköisen syy-yhteyden olemassaolo. Yksiselitteistä syy-yhteyttä ei siis edellytetä. Oma ongelmansa onkin, milloin syy-yhteyden olemassaolo on riittävän todennäköinen. Syy-yhteyden arvioinnissa kiinnitetään huomiota muun muassa toiminnan ja vahingon laatuun, sekä niihin muihin syihin jotka ovat saattaneet vaikuttaa vahingon syntymiseen.

Ympäristövahinkojen korvausmenettelyn erityispiirteenä on vahingonkärsijälle asetettu sietämisvelvollisuus. Ympäristövahinko voidaan nimittäin korvata vain, jollei häiriön sietämistä ole pidettävä kohtuullisena (esimerkiksi vähäinen epämiellyttävä haju). Poikkeuksena tästä ovat rikoksella aiheutetut vahingot, tahallisesti aiheutetut vahingot sekä henkilövahingot ja vähäistä suuremmat esinevahingot. Nämä on aina korvattava, riippumatta vahingon lajista ja vähäisyysasteesta.

Vahingonkärsijän sietämiskynnyksen arvioinnissa huomioidaan erilaisia seikkoja, kuten paikalliset olosuhteet ja häiriön syntymiseen johtanut tilanne kokonaisuudessaan, sekä häiriön yleisyys vastaavissa olosuhteissa muutoin. Ihmisten toiminnasta syntyy väistämättä haittoja jotka häiritsevät ympärillä olevia enemmän tai vähemmän. Ei olisi kuitenkaan kohtuullista, että vahingonkorvausta voitaisiin vaatia mistä tahansa vähäisestä haitasta. Kyse on loppujen lopuksi aina yksittäistapauksen tapauskohtaisesta arvioinnista, ja siksi mitään kaikenkattavia ohjenuoria ei voida antaa. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]