Minilex - Lakipuhelin

Pakkolunastaminen perustuu julkiseen etuun

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Pakkolunastuksella tarkoitetaan kunnan tai valtion oikeutta lunastaa yksityisen omistuksessa olevaa maata. Pakkolunastuksessa joutuvat vastakkain periaatteet omaisuudensuojasta ja yleisen edun tarpeista. Julkisen vallan lunastusoikeus liittyykin aina yleisen edun tarpeiden tyydyttämiseen. Valtion tai kunnan lunastusoikeus perustuu usein esimerkiksi luonnonsuojelualueiden tai valtatien perustamiseen taikka asemakaavan toteuttamiseen. Lunastusta ei kuitenkaan saa tehdä, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä hyvin saavuttaa jollain muulla tavalla tai jos lunastuksesta yksityiselle edulle koituva haitta on suurempi kuin siitä yleiselle edulle tuleva hyöty.

Julkisen vallan lunastaessa maata on yksityisellä maanomistajalla oikeus täyteen korvaukseen lunastettavasta kohteesta. Lunastettavan kohteen arvo arvioidaan lunastushetken mukaan. Lunastuskorvaus maksetaan pääsääntöisesti rahallisena kertakorvauksena.

Lunastuksen hakija voi olla myös yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten sähkölaitos. Tällaisen tahon pitää osoittaa yleisen tarpeen vaativan lunastusta ja esittää luotettava selvitys siitä, että lunastettava omaisuus tullaan käyttämään aiottuun tarkoitukseen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]