Minilex - Lakipuhelin

Negatiivinen velvoite

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Negatiivinen velvoite tarkoittaa sitä, että henkilöllä on velvollisuus pidättäytyä jostain sellaisesta toiminnasta, johon hänellä muutoin olisi oikeus. Positiivinen velvoite sitä vastoin edellyttää henkilöltä aktiivista toimintaa velvoitteen täyttämiseksi. Passiivisella toiminnalla henkilö voikin siten samaan aikaan täyttää negatiivista velvoitetta, että laiminlyödä positiivista velvoitetta.

Erilaiset kilpailukiellot ovat merkittävimpiä negatiivisia velvoitteita. Kilpailukieltoja käytetään muun muassa työsopimuksissa sekä yritysten välisissä yhteistyösopimuksissa ja yrityskaupoissa. Toinen merkittävä negatiivinen velvoite on salassapitovelvollisuus, jolla voidaan kieltää velallista luovuttamasta joitain tietoja sivullisille. Myös salassapitosopimuksia hyödynnetään työsopimuksissa sekä erilaisissa liike-elämän sopimussuhteissa. Salassapitovelvollisuutta lähellä on myös tiedon hyödyntämiskielto, jolla henkilöä voidaan kieltää käyttämästä liiketoiminnassaan hyväksi työnantajalta tai sopimuskumppanilta saamaansa tietoa ja osaamista. Tiedon hyväksikäyttämiskiellot ovat yleisiä muun muassa franchising-sopimuksissa.

Negatiivisia velvoitteita tulkitaan lähtökohtaisesti pikemmin supistavasti kuin laajentavasti. Riski kiellon muotoilun epäselvyydestä jää siten kieltoon vetoavan osapuolen kannettavaksi. Kuitenkin on huomioitava, että kieltoa tulkittaessa ensisijainen tulkintaperuste on selvittää osapuolten todellinen tarkoitus.

Positiivisen velvoitteen lisäksi myös negatiivinen velvoite voidaan panna täytäntöön tuomioistuimessa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]