Velkoja ja velallinen voivat sopia rahavelan ehdoista vapaamuotoisesti, jopa suullisesti. Velkasuhteesta kannattaa kuitenkin laatia erillinen asiakirja silloin, kun velan antaa rahalaitos tai yksityishenkilöiden välisen velan määrä on merkittävä. Tätä asiakirjaa kutsutaan velkakirjaksi. Velkakirjat jaetaan tavallisiin ja juokseviin velkakirjoihin sen perusteella, kenelle ne on asetettu ja miten helppoa niiden siirtäminen kolmansille henkilöille on. Tavallinen velkakirja asetetaan aina tietylle henkilölle. Juoksevat velkakirjat asetetaan velkakirjan haltijalle (haltijavelkakirja), nimetylle henkilölle tai hänen määräämälleen henkilölle (määrännäisvelkakirja). 

Haltijavelkakirja on juokseva velkakirja, joka on asetettu velkakirjan haltijalle eli ei kenelläkään nimetylle henkilölle. Velallinen on sitoutunut maksamaan velan velkakirjan haltijalle. Haltijavelkakirja voidaan siirtää toiselle henkilölle ilman siirtomerkintöjä luovuttamalla velkakirja luovutuksensaajalle. Velkakirjan haltijalla on velkojan oikeus eli oikeus vaatia velalliselta suoritusta. Haltijavelkakirjan fyysisen hallussa pitämisen myötä syntyy niin sanottu velkojaolettama. 

Haltijavelkakirjan ominaisuuksiin kuuluu sen helppo siirrettävyys eteenpäin. Uutta haltijavelkakirjan omistajaa suojataan eri tavoin. Luovutuksella haltijavelkakirjan haltuunsa saaneella uudella velkojalla on väite- ja saantosuoja velallisen tai velkakirjan aiemman omistajan väitteitä vastaan. Uudelta velkojalta edellytetään kuitenkin vilpitöntä mieltä eli sitä, ettei hän ole tiennyt tai hänen ei olisi pitänytkään tietää väitetyistä seikoista. Velallinen voi esimerkiksi väittää, että on jo maksanut velan edelliselle velkojalle. Aiempi omistaja voi puolestaan olla vakuuttunut siitä, että hän on haltijavelkakirjan oikea omistaja. Hän voi väittää menettäneensä haltijavelkakirjan hallinnan vastoin omaa tahtoaan, jolloin velkakirjan luovuttaneella henkilöllä ei todellisuudessa koskaan ollut oikeutta luovuttaa velkakirjaa eteenpäin. 

Haltijavelkakirjan osoittama rahavelka vanhenee yleisen vanhentumisajan mukaisesti kolmen vuoden kuluttua sen eräpäivästä. Velkakirjan vanhentuessa päättyy myös velkojan oikeus periä velkaa velalliselta. 

Tässä lakioppaassa käsitellään haltijavelkakirjaa velkakirjatyyppinä. Oppaan tarkoituksena on selventää lukijalle, miten haltijavelkakirja eroaa muista velkakirjoista ja mitkä ovat sen erityispiirteet. 

Mikä on velkakirja?

Velkakirjalla tarkoitetaan velkojan ja velallisen velkasuhteesta laadittua asiakirjaa, johon on yleensä kirjattu velan ehdot, velan korko, maksuaikataulu sekä muut velanmaksuun liittyvät seikat. Velkakirjassa velallinen sitoutuu yksipuolisesti rahamääräiseen suoritukseen eli velkaan. Yksipuolisuudella tarkoitetaan sitä, että ainoastaan velallinen antaa maksusitoumuksensa velkojalle eikä kyse ole molemminpuolisesta sopimuksesta. Sitoumus on kirjallinen, ehdoton ja abstraktinen. Vaikka velallisen allekirjoitus ei ole velkakirjan ehdoton edellytys, voi sen puuttuminen kertoa siitä, ettei asiakirjaa ole tarkoitettu velkakirjaksi. Velallisen maksuvelvollisuus ei saa olla riippuvainen mistään epävarmasta seikasta tai velkakirjan laatimisperusteesta. Velkojan on pystyttävä perimään velka esittämällä pelkkä velkakirja tuomioistuimelle. Velallisen maksuvelvollisuuden on siis oltava todettavissa velkakirjasta ilman sen kummempia lisäselityksiä.

Velkakirjalla voidaan todistaa sekä velkojan saamisoikeus että velan eli saamisen suuruus. Toisin sanoen velkakirja on niin sanottu saamistodiste. Yleensä velkakirjaan lisätään päiväys, ja todistajat varmentavat velallisen allekirjoituksen omilla allekirjoituksillaan. Nämä eivät kuitenkaan ole velkakirjan pätevyyden kannalta ehdottomia vaatimuksia. Myös päiväämätön tai todistamaton velkakirja on pätevä. 

Tavalliset ja juoksevat velkakirjat

Velkakirjat jaetaan tavallisiin ja juokseviin velkakirjoihin. Nämä velkakirjatyypit eroavat toisistaan siinä, kenelle ne on asetettu ja miten helposti niitä voidaan siirtää kolmansille henkilöille. Tavallisella velkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan velan aina tietylle nimetylle henkilölle. Esimerkkinä tavallisesta velkakirjasta on velallisen allekirjoittama asiakirja, jossa lukee: ”Maksan Veijo Velkojalle 1000 euron suuruisen velan”. Tavalliseen velkakirjaan on hyvä merkitä, kenelle siirto on tehty sekä siirron päivämäärä, jolloin velkakirjasta ilmenee sen omistaja.

Juoksevan velkakirjan nimi viittaa sen helppoon siirrettävyyteen velkojalta toiselle. Juoksevissa velkakirjoissa velkojan oikeus liittyy nimenomaisesti itse asiakirjan hallintaan. Juokseva velkakirja voidaan kirjata myös sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään. Juoksevat velkakirjat jakautuvat määrännäisvelkakirjoihin ja haltijavelkakirjoihin. Määrännäisvelkakirjassa, kuten tavallisessa velkakirjassa, velallinen sitoutuu maksamaan velan nimetylle henkilölle. Määrännäisvelkakirja eroaa tavallisesta kuitenkin siten, että tämä nimetty henkilö voi velkakirjan luovuttamalla määrätä jonkin toisen henkilön uudeksi velkojaksi. Velallinen antaa velkakirjassa suostumuksensa maksusitoumuksen siirtämiseen kolmannelle henkilölle. Määrännäisvelkakirjassa nimetään alkuperäinen velkoja ja lisätään ”hänen määräämälleen” -ilmaus. Esimerkkinä määrännäisvelkakirjasta on velallisen allekirjoittama asiakirja, jossa lukee: ”Maksan 1000 euron suuruisen velan Veijo Velkojalle tai hänen määräämälleen”. 

Haltijavelkakirjassa velallinen sitoutuu maksamaan velan velkakirjan haltijalle eli ei kenellekään nimetylle henkilölle. Esimerkkinä haltijavelkakirjasta on velallisen allekirjoittama asiakirja, jossa lukee: ”Maksan 1000 euron arvoisen velan tämän velkakirjan haltijalle”.

Rajanveto tavallisten ja juoksevien velkakirjojen välillä ei ole aina selkeää. Kaikkien velkakirjojen ei voida luokitella kuuluvan vain toiseen kategoriaan. On olemassa myös sellaisia velkakirjoja, jotka ovat tavallisten ja juoksevien velkakirjojen sekoituksia eli niin sanottuja sekatyyppisiä velkakirjoja.

Haltijavelkakirja

Haltijavelkakirja on juokseva velkakirja, joka on asetettu velkakirjan haltijalle eli ei kenelläkään nimetylle henkilölle. Haltijavelkakirjoina pidetään myös velkakirjoja, joista ei käy ilmi, kenelle maksu suoritetaan. Velkakirjan haltijalla on velkojan oikeus eli oikeus vaatia velalliselta suoritusta. Velkakirjan haltijalla tarkoitetaan sitä henkilöä, jonka hallussa velkakirja tietyllä hetkellä on. 

Haltijavelkakirjan kohdalla jo pelkän velkakirjan hallinta luo omistusolettaman, eikä tavallista velkakirjaa vastaavia merkintöjä omistajasta tarvita. Haltijavelkakirjassa ei siten yksilöidä nimeltä tiettyä velkojaa, vaan sitoumus voi olla esimerkiksi seuraavan kaltainen: ”Tämän velkakirjan haltijalle maksan eräpäivällä 30.6.2018 10 000 euroa.” Haltijavelkakirjassa velkakirjan velkoja on siis se henkilö, jonka hallussa velkakirja on. Haltijavelkakirjan ei tarvitse olla päivätty tai todistettu ollakseen pätevä. Haltijavelkakirjan, kuten juoksevien velkakirjojen yleensä, ominaisuuksiin kuuluu, ettei velkoja voi vaatia velalliselta suoritusta, ellei hänellä ole esittää velkakirjaa. Tässä haltijavelkakirja eroaa tavallisesta velkakirjasta, sillä tavallisen velkakirjan osoittama velka voidaan periä velalliselta ilman velkakirjaakin. Tämä edellyttää, että velan olemassaolo, määrä ja muut ehdot ovat ilman velkakirjaakin todistettavissa. Juoksevien velkakirjojen kohdalla vaaditaan aina velkakirja esitettäväksi.

Haltijavelkakirjan erityisominaisuutena on sen helppo siirrettävyys velkojalta toiselle. Velallisen katsotaan suostuneen velkakirjan mahdollisiin omistusvaihdoksiin eikä haltijavelkakirjan siirrosta tarvitse erikseen ilmoittaa velalliselle. On olennaista, että velallinen maksaa velan oikealle taholle eli sille, jonka hallussa haltijavelkakirja on. 

Velkojan väitesuoja

Tavallisten velkakirjojen yhteydessä puhutaan velallisen väiteoikeudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että velallinen ei voi esittää uutta velkojaa vastaan väitteitä, joilla voisi yrittää riitauttaa velkakirjan pätevyyden. Tällä pyritään helpottamaan haltijavelkakirjojen vapaata siirrettävyyttä uusille velkojille. Laissa on kuitenkin sallittu tiettyjen väitteiden esittäminen kaikissa tilanteissa, kuten väite siitä, että velkakirja on laadittu velallista törkeästi pakottamalla esimerkiksi aseella uhaten. Myös tavallinen velkakirja voidaan siirtää uudelle velkojalle, mutta velallisen laajan väiteoikeuden takia siirronsaajan (uusi velkoja) asema ei voi olla parempi kuin luovuttajan (vanha velkoja). Velallisen oikeus tehdä väitteitä velkojaa vastaan pysyy samana velkojan vaihdoksesta huolimatta. 

Juoksevien velkakirjojen lähtökohta on täysin päinvastainen, sillä niiden siirrettävyydestä uusille velkojille on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Uuden velkojan asemaa suojataan niin sanotulla velkojan väitesuojalla, jonka myötä luovutuksella velkakirjan haltuunsa saanut uusi velkoja on paremmassa asemassa suhteessa velalliseen kuin aiempi velkoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uutta velkojaa suojataan tietyiltä velallisen väitteiltä, jotka kyseenalaistavat velkakirjan pätevyyden.

Uusi velkoja saa väitesuojaa, jos:

• velkoja on saanut velkakirjan haltuunsa luovutuksella (kauppa, lahja, vaihto tai panttaus) ja 
• velkoja on vilpittömässä mielessä eli hän ei tiedä eikä hänen pitäisikään tietää velallisen väitteen perustavasta seikasta. Vilpitön mieli kohdistuu kyseessä olevaan velkasuhteeseen liittyviin tietoihin.

Velkojan väitesuoja koskee ainoastaan niin sanottuja velallisen väistyviä väitteitä. Seuraava luettelo väistyvistä väitteistä ei ole tyhjentävä. 

Velallinen ei voi väittää, että:

• velkakirja olisi pätemätön lievän pakon, viettelyn, kiskomisen, erehdyksen tai kunnianvastaisen ja arvottoman menettelyn johdosta;
• velallinen ei ole saanut sovittua vastiketta;
• velkasuhde olisi lakannut tai muuttunut jo ennen velkakirjan luovutusta maksun, sopimuksen, kuittauksen, irtisanomisen, tuomion tai muun syyn johdosta;
• velkakirja olisi niin sanottu valeasiakirja, joka on tehty vain sivullisten harhauttamiseksi tai
• velkakirja olisi joutunut pois velallisen hallusta vasten hänen tahtoaan, esimerkiksi anastuksen vuoksi.

Velallinen voi kuitenkin tehdä tiettyjä niin sanottuja ehdottomia väitteitä vilpittömässä mielessä ollutta uutta velkojaa kohtaan. Velallisella on esimerkiksi aina oikeus väittää, että velkakirja on väärennetty tai vanhentunut. 

Velkojan saantosuoja

Henkilö, joka pystyy esittämään haltijavelkakirjan, saa niin kutsutun velkojaolettaman. Hänen ei siten tarvitse osoittaa, että on laillisten luovutusten kautta saanut velkakirjan itselleen. Tässäkin haltijavelkakirja eroaa siten tavallisesta velkakirjasta. Haltijavelkakirjan uudella omistajalla on myös niin sanottu saantosuoja. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka velkakirjan luovuttanut henkilö ei olisi ollut oikeutettu luovuttamaan velkakirjaa, on luovutus pätevä velkakirjan saanutta uutta velkojaa kohtaan. Kuitenkin, jos haltijavelkakirjan itselleen saanut tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei velkakirjan luovuttajalla olisi ollut oikeutta määrätä velkakirjasta, ei hän saa saantosuojaa. Velkojaolettamasta seuraa, että haltijavelkakirjan luovuttavaa velkojaa voidaan pitää velkakirjan oikeana omistajana, jolloin tällä on oikeus myös luovuttaa se eteenpäin. Velkakirjan vastaanottava henkilö voi siten luottaa siihen, että velkakirjan hallussaan pitävä ja sittemmin luovuttava velkoja on velkakirjan oikea omistaja, jolloin uusi velkoja saa saantosuojaa. Haltijavelkakirjan oikea omistaja voi vaatia velkakirjaa takaisin itselleen väittämällä, että on menettänyt sen hallinnan vastoin tahtoaan. Henkilöllä, joka on luovuttanut velkakirjan uudelle omistajalle ei tosiasiassa ole ollut oikeutta velkakirjan luovuttamiseen. Saantosuojan myötä uuden omistajan ei kuitenkaan tarvitse luovuttaa velkakirjaa sen oikealle omistajalle. Saadakseen saantosuojan oikean omistajan väitettä vastaan, uuden omistajan on täytynyt olla vilpittömässä mielessä eli hän ei ole tiennyt tai hänen ei olisi pitänytkään tietää, että velkakirjan edellisellä haltijalla ei ollut oikeutta luovuttaa velkakirjaa eteenpäin. Saantosuojan saamisen edellytyksenä on lisäksi se, että haltijavelkakirjan uusi omistaja on saanut velkakirjan haltuunsa luovutuksella eli kaupan, vaihdon, lahjan tai panttauksen kautta. Uudella omistajalla ei ole saantosuojaa esimerkiksi perintönä saadun haltijavelkakirjan suhteen. 

Haltijavelkakirjan vanhentuminen

Tavallisesti haltijavelkakirjan osoittama rahavelka vanhenee yleisen vanhentumisajan mukaisesti eli kolmen vuoden kuluessa velan eräpäivästä. Eräpäivällä tarkoitetaan velan viimeistä maksupäivää. Velan vanhentuminen voidaan tarvittaessa katkaista. Katkaisemisesta alkaa uusi kolmen vuoden pituinen vanhentumisaika. Vaikka vanhentuminen olisi katkaistu jossain vaiheessa, luonnollisen henkilön rahavelka vanhentuu viimeistään 20 vuoden kuluessa velan erääntymisestä. Niin sanottu lopullinen vanhentumisaika on 25 vuotta silloin, kun myös velkoja on luonnollinen henkilö. Velan vanhennuttua velkojalla ei ole enää oikeutta periä velkaa velalliselta.

Yhteenveto

• Haltijavelkakirja on eräänlainen velkakirjatyyppi Suomessa.
• Velkakirja on dokumentti, jossa esitetään velan ehdot, mukaan lukien takaisinmaksuaikataulu ja korko.
• Hakijavelkakirja on eräänlainen "juokseva velkakirja" eli juokseva joukkovelkakirja, mikä tarkoittaa, että se ei ole sidottu tiettyyn henkilöön, vaan joukkovelkakirjalainan haltijaan.
• Tällainen joukkovelkakirjalaina on helppo siirtää toiselle henkilölle, ja se tarjoaa uudelle haltijalle tiettyjä suojauksia, kuten suojan aiempia omistajavaatimuksia vastaan.
• Tämäntyyppiset velat vanhentuvat kolmen vuoden kuluttua joukkovelkakirjalainen eräpäivästä.

Summary in English

• A bearer debenture is a type of debenture in Finland.
• A promissory note is a document which outlines the terms of the debt, including the repayment schedule and interest rate.
• The applicant bond is a type of "running bond", which means that it is not tied to a specific person, but to the bond holder.
• This type of bond is easily transferable to another person and provides the new holder with certain protections, such as protection against previous owner claims.
• This type of debt expires three years after the bond's due date.

Kysymyksiä ja vastauksia

1. Miten haltijavelkakirja eroaa tavallisesta velkakirjasta?

Haltijavelkakirja eroaa selkeimmin tavallisesta velkakirjasta siinä, kenelle se on asetettu ja miten helposti se voidaan siirtää eteenpäin. Tavallisella velkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan velan aina tietylle nimetylle henkilölle, mutta haltijavelkakirjaa ei ole asetettu kenellekään nimetylle henkilölle. Haltijavelkakirjalla velallinen sitoutuu maksamaan velan velkakirjan haltijalle. Haltijavelkakirjan osalta olennaista on siis velkakirjan fyysinen hallussa pitäminen, kun taas tavallisen velkakirjan omistajuus voidaan osoittaa myös muilla tavoin. 

2. Onko haltijavelkakirja pätevä, jos sitä ei ole päivätty tai todistettu?

Kyllä. Haltijavelkakirja voidaan päivätä ja todistaa, mutta nämä eivät ole sen pätevyyden kannalta ehdottomia edellytyksiä. Myös päiväämätön tai todistamaton velkakirja on pätevä.

3. Voidaanko haltijavelkakirja siirtää uudelle velkojalle ilmoittamatta siitä velalliselle?

Kyllä. 

4. Milloin velkojalla on väitesuoja?

Väitesuojaa saa luovutuksella (kauppa, lahja, vaihto tai panttaus) haltijavelkakirjan haltuunsa saanut uusi velkoja. Uutta velkojaa suojataan tietyiltä velallisen väitteiltä, jotka kyseenalaistavat velkakirjan pätevyyden. Velkojalla on väitesuoja, jos hän on saanut haltijavelkakirjan haltuunsa luovutuksella, hän on ollut vilpittömässä mielessä velallisen väitteen perustavasta seikasta eikä kyseessä ole niin sanottu ehdoton väite. Velallisella on aina oikeus esittää ehdoton väite, kuten väite velkakirjan vanhentumisesta. 

5. Milloin haltijavelkakirja vanhenee?

Haltijavelkakirjan osoittama rahavelka vanhenee yleisen vanhenemisajan mukaisesti eli kolmen vuoden kuluttua velan eräpäivästä.

Aiheesta muualla

• Velkakirjalaki (Finlex)