Minilex - Lakipuhelin

Avioero ja osituksen sovittelu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kahden ihmisen välille vihitty avioliitto voidaan purkaa avioerolla. Avioerossa puolisoiden yhteinen omaisuus jaetaan osituksessa, jos toinen puolisoista näin vaatii. Joskus osituksessa jaetusta omaisuudesta tulee kiistaa, kun esimerkiksi puolisoiden välillä tehty avioehtosopimus johtaa siihen, että toinen puolisoista saa osituksessa huomattavasti vähemmän omaisuutta kuin toinen. Tapauksissa, joissa toinen tai molemmat puolisoista ovat tyytymättömiä ositukseen, voidaan asiaa selvittää sovittelussa.

Ositusta voidaan lain mukaan sovitella, jos se muuten johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat. Osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksen aikana tai osituksen jälkeen. Jos vaatimus tehdään osituksen jälkeen, tulee noudattaa lakeja osituksen moitteesta ja pätemättömäksi julistamisesta, joista voit kysyä lisää lakimieheltä.

Sovittelussa voidaan määrätä, että

1) puoliso ei poikkeuksellisesti saa avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta, tai että tätä oikeutta rajoitetaan,

2) puolisolla ei ole avio-oikeutta omaisuuteen, jonka toinen puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään, joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä tai jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla,

3) puolisolla katsotaan olevan avio-oikeus omaisuuteen, johon hänellä ei lähtökohtaisesti katsottu olevan tätä oikeutta avioehtosopimuksen johdosta.

Osituksen sovittelu voisi tulla kysymykseen erityisesti tapauksissa, joissa omaisuus jakautuisi puolisoiden kesken perusteettomasti ja ilmeisen epätasaisesti esimerkiksi yksipuolisen avioehtosopimuksen johdosta. Esimerkiksi silloin, kun toinen puolisoista jää osituksen ja yksipuolisen avioehtosopimuksen seurauksena ilman asuntoa ja taloudellista perusturvaa, tai kun puoliso on olennaisesti myötävaikuttanut toisen puolison avio-oikeudesta vapaan omaisuuden hankkimiseen tai kartuttamiseen ja jää silti seurauksena ilman omaisuutta osituksen jälkeen, voidaan ositusta sovitella. Jos kuitenkin puolisoiden varallisuusolot ovat avioehtosopimuksen tekohetkellä olleen erilaiset, eikä tämä tilanne ole olennaisesti muuttunut eikä vaarantanut toisen puolison taloudellista perusturvaa osituksen seurauksena, ei osituksen sovittelua välttämättä voida suorittaa.

Sovittelu tehdään pesänjakajan kuten lakimiehen avustuksella, ja sovittelusta voidaan valittaa tuomioistuimeen. Jos sinulla on lisäkysymyksiä mahdollisesta osituksen sovittelusta, voit ottaa yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]