Voiko ulosmittauksen välttää, jos lahjoittaa kesämökin esim.lapsille ja näin säilyttää itsellään hallintaoikeuden loppuelämäksi? Voiko kesämökin arvon lahjoituksesta huolimatta ulosmitata?

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Takaisinsaantilain mukaan lahja peräytyy, jos velallinen on antanut lahjan myöhemmin kuin vuosi ennen määräpäivää eli sitä päivää, kun ulosottoasia on tullut vireille. Lahja, joka on täytetty tätä aikaisemmin, mutta myöhemmin kuin kolme vuotta ennen määräpäivää, peräytyy, jos se on annettu velallisen läheiselle eikä näytetä, ettei velallinen ollut ylivelkainen eikä lahjan vuoksi tullut ylivelkaiseksi. Puolisolle tai suoraan etenevässä taikka takenevassa sukupolvessa olevalle sukulaiselle tai tämän puolisolle tai muulle erityisen läheiselle henkilölle, jonka kanssa velallinen asuu samassa taloudessa, lahjoitettu irtain omaisuus on ilmoitettava maistraatille, jotta lahjan saaja voi saada suojaa lahjan antajan takaisinsaantivaatimuksilta ulosotossa. Tämä sääntö ei koske tavanmukaisia lahjoja, jotka eivät ole epäsuhteessa antajan taloudelliseen asemaan. Jos kyseistä ilmoitusta ei ole tehty ennen määräpäivää, lahja peräytyy.


Näin ollen, jos lahjoitat kesämökin juuri ennen ulosottoa, peräytyy se takaisinsaantilain säännösten mukaisesti. Jos lahja on kuitenkin annettu edellä esitettyjen määräaikojen mukaisesti, hallintaoikeutta ei voida ulosmitata hallintaoikeuden haltijan velasta.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]