» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2015:82 oli kysymys asevelvollisuudesta kieltäytymisestä ja ne bis in idem -kiellosta. Käräjäoikeus oli hylännyt lainvoimaisesti A:ta vastaan nostetun syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeuden mukaan A Jehovan todistajana olisi oikea-aikaisella hakemuksella saanut lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ja että A oli erehdyksissä jättänyt tekemättä lykkäystä koskevan hakemuksen ennen laissa säädetyn 25-vuoden ikärajan täyttymistä. A ei kuitenkaan ollut tahallisesti ilman hyväksyttävää syytä kieltäytynyt asevelvollisuuden suorittamisesta.
Käräjäoikeuden tuomion jälkeen A oli määrätty uudelleen suorittamaan asevelvollisuus. A oli kieltäytynyt uudelleen asevelvollisuuden suorittamisesta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa. Syyttäjä oli nostanut uuden syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Korkeimman oikeuden arvioitavana oli kysymys siitä, oliko ne bis in idem -kielto esteenä jälkimmäisen syytteen tutkimiselle.
Ne bis in idem -kielto perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan. Tämän mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai todettu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. Suomessa ne bis in idem -kieltoa on noudatettu rikosoikeudenkäynneissä siten, että sama asia ei voi johtaa useampaan rikosasian käsittelyyn tai rangaistukseen. Kahdenkertaisen rangaistuksen kielto turvataan perustuslain 21 §:ssä. Laintulkinnassa tulee perustuslakivaliokunnan mukaan ottaa huomioon sekä perustuslain että kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamat vaatimukset. Tuomioistuimen on tulkittava lakia siten, että se edistää perusoikeuksien toteutumista ja poistaa ristiriidat perustuslain kanssa.
Korkeimman oikeuden aikaisemman ratkaisukäytännön mukaan ne bis in idem -kielto ei koske pelkästään vain kahteen kertaan rankaisemista vaan myös kertaalleen ratkaistun asian uudelleen tutkimista. Arviointi siitä, milloin kyseessä on sama asia, tulee suorittaa vertaamalla lainvoimaisessa ratkaisussa kuvattua tosiseikastoa myöhemmin esitetyn syytteen tosiseikastoon. Huomiota tulee kiinnittää tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle. Merkitystä on myös sillä, onko teko ollut jatkuvaa tai toistuvaa.
Tässä tapauksessa syyte perustui asevelvollisuuslain 118 §:ään. Lainkohdan mukaan varusmies, joka kokonaan kieltäytyy asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta, on, jollei hän hae siviilipalvelukseen, tuomittava rangaistukseen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Jos henkilöä ei tuomita asevelvollisuudesta kieltäytymisestä vankeusrangaistukseen, sotilasviranomainen määrää hänet uudelleen palvelukseen. Kun asevelvollisuudesta kieltäytyjä on suorittanut vankeusrangaistuksen kokonaan tai rangaistus on rauennut, häntä ei enää määrätä suorittamaan asevelvollisuutta rauhan aikana.
Korkeimman oikeuden mukaan edellä mainitut säännökset koskevat asevelvollisuuden suorittamista ja siitä kieltäytymisen rangaistavuutta, eivätkä sitä, millä edellytyksillä aikaisemmin asevelvollisuudesta kieltäytynyttä vastaan voidaan nostaa syyte hänen kieltäytyessä uudelleen asevelvollisuuden suorittamisesta. Korkeimman oikeuden mukaan säännöksiä ei ole perusteltua tulkita siten, että asevelvollisuutta koskevassa asiassa voitaisiin poiketa perustuslaissa turvatuista yleisistä säännöksistä, kuten ne bis in idem -kiellosta. Näin ollen tulee tapauskohtaisesti harkita, milloin kieltäytymistä on pidettävä eri tekona ja milloin ei.
Korkeimman oikeuden mukaan lähtökohdaksi tuli ottaa syytteessä luetut teonkuvaukset. Kummassakin tapauksessa A oli kieltäytynyt palveluksesta saavuttuaan määrättyyn palveluspaikkaan Panssariprikaatiin. Sen sijaan tekoajat erosivat toisistaan. Ensimmäinen kieltäytyminen oli tapahtunut 11.1.2010 ja toinen kieltäytyminen 11.7.2011. Kummassakin tapauksessa A:n kieltäytyminen oli perustunut samaan syyhyn, eli uskonnolliseen vakaumukseen, joka ehdottomasti kielsi asevelvollisuuden suorittamisen. Tahallisuusarviointi ja aitoon toisin toimimisen mahdollisuuteen vaikuttavat seikat olivat molemmissa tapauksissa samat. Syytteen mukaisten tosiseikkojen arviointi oli siten jo suoritettu käräjäoikeuden lainvoimaiseksi jääneessä ensimmäisessä tuomiossa, jolla syyte oli hylätty. Näin ollen korkein oikeus jätti syytteen tutkimatta ne bis in idem -kiellon nojalla. A vapautettiin hänelle tuomitusta rangaistuksesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa