Minilex - Lakipuhelin

Yhteisön tavaramerkki - KKO:2009:57

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Tavaramerkki
    Yhteisön tavaramerkki

M Oy:lle oli rekisteröity tavaramerkki LONCIN.  M Oy vaati A:ta vastaan nostamassaan kanteessa vahvistamaan, että A oli elinkeinotoiminnassaan loukannut M Oy:n tavaramerkkiä LONCIN tuomalla maahan, täällä myymällä ja markkinoimalla LONCIN-merkkisiä moottoriajoneuvoja, mönkijöitä.  M Oy vaati A:n velvoittamista korvaamaan tavaramerkkioikeuden loukkauksen aiheuttama vahinko.  A kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä.  A:n ostamat yksittäiset mönkijät oli laskettu L Ltd-nimisen kiinalaisen yhtiön toimesta liikkeelle Kiinassa.  Kun L Ltd oli antanut suostumuksensa viennille Euroopan talousalueelle, ei sillä ollut oikeutta käyttää tavaramerkkioikeuttaan estääkseen samojen tavaroiden myynnin alueella.  Loukkausväitteen asiassa oli esittänyt kansallisen tavaramerkin rekisteröinyt M Oy.  M Oy:n oikeus tavaramerkkiin oli kuitenkin saatu suoraan L Ltd:ltä.  M Oy:llä ei olisi mitään oikeutta merkkiin, ellei L Ltd olisi sitä antanut.  L Ltd:llä ei ollut oikeutta estää tavaramerkin LONCIN käyttöä mönkijöidensä myynnin yhteydessä Suomessa, ei myöskään M Oy:llä ollut tätä oikeutta. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.  Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko M Oy:llä kansallisen tavaramerkkinsä nojalla oikeus kieltää mönkijöiden sellainen maahantuonti ja markkinointi Suomessa, joka on tapahtunut käyttäen L Ltd:lle rekisteröityä yhteisön tavaramerkkiä. Yhteisön tavaramerkki on voimassa koko yhteisön alueella yhtenäisenä ja samanlaisin vaikutuksin.  A on johtanut oman oikeutensa yhteisön tavaramerkin haltijalta L Ltd:ltä, joten M Oy:llä ei ole tavaramerkkilain nojalla oikeutta kieltää A:ta tuomasta Suomeen ja täällä markkinoimasta mönkijöitä käyttäen L Ltd:lle kuuluvaa tunnusta LONCIN.  Korkein oikeus ei muuta hovioikeuden päätöstä


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


 

Selaa lakitietoa