Hakutulokset haulle 'sopimuksen siirto'

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kiinteistökaupan esisopimuksen sitovuus

voimassaoloaikaa, sopimuksen katsotaan olevan voimassa 5 vuotta sen tekemisestä. Esisopimus raukeaa, mikäli ... ehdot täyttyvät. Sopimuksen osapuolella on oikeus vaatia sopimuksen täyttämistä tuomioistuimessa, jos ...

Ostajan myötävaikutusvelvollisuus irtaimen kaupassa

lisäksi myös velvollisuuksia. Ostajalla on kauppahinnan lisäksi velvollisuus auttaa myyjää sopimuksen ... toteuttamisessa, mikä tunnetaan ostajan myötävaikutusvelvollisuutena. Sopimuksen täyttyminen vaatii yleensä ... täyttää sopimuksen. Tämä saattaa sisältää tarvittavien lupien hankkimisen tai esimerkiksi piirustusten ...

Ryhmäpoikkeuksen peruuttaminen

Sopimuksen kuuluminen ryhmäpoikkeuksen piiriin merkitsee, että kyseistä sopimusta ei pidetä ... sopimusten kanssa, rajoittaa kilpailua. Lisäksi edellytetään, että sopimuksen hyödyt eivät ylitä sen ... kehitystä, eivätkä takaa kuluttajalle kohtuullista osuutta sopimuksen eduista. Toisin sanoen, jos haitat ovat ...

Kaupan purku ennakoidun sopimusrikkomuksen perusteella

osapuoli on kirjallisesti myöntänyt, ettei kykene toimittamaan tilattua tavaraa sopimuksen mukaisesti, tämä ... Olennaisuuden arvioinnissa otetaan huomioon rikotun velvoitteen merkitys sopimuksen kokonaisuudessa. Jos rikottu ... suoritushäiriötä, kun osapuoli ei täytä sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan. Ennen kaupan purkamista on tärkeää ...

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus

sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä. Täten siis vanhemmat voivat keskenään tehdä sopimuksen lapsen ... lapsen edun ja toivomukset huomioon ottaen vahvistaa sopimuksen, ja vahvistettu sopimus ... on täytäntöönpanokelpoinen. Ilman sopimuksen vahvistamista ei sopimus tule päteväksi eikä se ole rinnastettavissa ...

Tapaamisoikeus ja sakko

tapaamisoikeudesta ei ole suoraan täytäntöönpanokelpoinen. Jotta sopimuksen voi panna täytäntöön, tulee sopimuksen ... Uhkasakko tehostaa velvoitteen täyttämistä ja velvoittaa sopimuksen mukaiseen toimintaan sakon uhalla. Sakko ...

Elatussopimus ja sen voimassaolo

maksettaviksi sekä kenelle elatusapu on suoritettava. Elatusapua koskevan sopimuksen allekirjoittavat se lapsen ... elatusvelvollisella on asuinpaikka. Hyvinvointialueen on vahvistettava elatusavusta tehty sopimus, jos sopimuksen ... noudattaen. Ennen sopimuksen vahvistamista hyvinvointialueen on erityisesti harkittava, voidaanko sopimusta ...

Puolisoiden välinen sopimus elatusavusta

on avioliiton jälkeen maksettavasta elatusavusta. Oikeus kyseisen sopimuksen solmimiseen ei rajoitu ... vahvistettava sopimus. Ennen kuin hyvinvointialue voi vahvistaa sopimuksen, sen tulee harkita, voidaanko ... sopimusta pitää kohtuullisena. Sopimuksen kohtuullisuutta arvioitaessa huomioon otetaan puolison elatuksen ...

Suullinen elatussopimus

sopimuksen etuna on se, että kun sopimus on vahvistettu hyvinvointialueella, se on täytäntöönpanokelpoinen ... elatusavun maksamisen, elatusapu voidaan täytäntöönpanokelpoisen sopimuksen avulla periä ulosottoteitse. ... Suullisen sopimuksen ongelmana on siis se, että elatusvelvollisen on mahdollista laiminlyödä elatusavun ...

Verorikkomus

siirretään tai sen siirto mahdollistetaan tekijälle itselleen tai hänen läheisyhtiöilleen. Mikäli oletuksena ...

[chatbot]