tuovan turvaa ja helpottavan käytännön asioiden hoitamista; kiinteistönvälittäjän voidaan esimerkiksi ... sopia olevan vastuussa näytöistä ja siitä, että kaupankäynti sujuu lakipykälien mukaan. Kuitenkin ... myös itse, kunhan pitää huolen siitä, että myynnissä menetellään lain vaatimalla tavalla ja että ...
luovutuksensaajan tulee oma-aloitteisesti suorittaa maksu verohallinnon tilille ja tämä tulee tehdä ennen ... omaisuuden hankintamenon poistamatta olevan osan ja voiton hankkimisesta olleiden menojen yhteismäärä. ... ja sillä sijaitsevaa rakennusta ei olla ylipäätänsä käytetty myyjän omaan asumistarkoitukseen. ...
työntekijöille, jos työsopimus on irtisanottu taloudellisin tai tuotannollisin perustein ja työnantaja on täyttänyt ... työntarjoamis- ja koulutusvelvollisuuden. Lisäksi työllistymisvapaa ulottuu irtisanomisiin, jotka on suoritettu ... saneerausmenettelyn yhteydessä. Käytännössä työnantaja ja työntekijä voivat sopia työllistymisvapaan antamisesta myös ...
välittömästi. Irtisanomisesta työsuhteen purkaminen eroaa siis siten, että työsuhde päättyy heti ja myös ... Työsopimuksen purkaminen on hyvin vakava toimenpide ja siihen tuleekin olla työnantajalla erittäin painava syy. ... työsuhteeseen ja työntekijältä ei voida kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista edes irtisanomisajan ...
Kommandiittiyhtiön oikeushenkilöllisyys ja itsenäisyys perustuu lakiin avoimesta yhtiöstä ja ... yhtiömiehet ovat suhteessa ulkopuolisiin kelpoisia ja toimivaltaisia toimimaan yhtiön puolesta ja yhtiön ... yhtiötä sitovia sopimuksia ja muita sitoumuksia. Kommandiittiyhtiön nimenkirjoitusoikeus on vain ...
velvollisuuksia ovat esimerkiksi velvollisuus hoitaa virkatehtävät ja vaitiolovelvollisuus. Monet virkatehtäviin ... Tällaisten velvollisuuksien laillisuutta arvioitaessa on otettava huomioon perus- ja ihmisoikeudet. Nykyään ... suorittaessaan? Virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Asianmukainen hoito ...
hoitamisesta. Kuitenkin kommandiittiyhtiö on siitä helppo ja miellyttävä yhtiömuoto pyörittää, että asioiden ... hoito siinä on helppoa ja usein vapaamuotoista. Nimittäin, jokaisella kommandiittiyhtiön ... yhtiön toimiala ja yhtiön tarkoitus. Mikäli tehtävä tai toimi on yhtiön toimialaan tai tarkoitukseen ...
konkurssivelkojille ja pesänhoitajalle eli konkurssipesän hallinnolle. Tämä on kenties tärkein konkurssin alkamiseen ... mielessä, eli hän ei tiennyt, ettei velallisella ollut oikeutta tehdä tai vastaanottaa ilmoitusta, ja ... uuden ulosottoasian vireille tulemisen ja keskeyttää jo käynnissä olevan ulosoton. Konkurssin alkaminen ...
syntynyt konkurssin alkamisen jälkeen ja joka ei siis ole konkurssisaatava. Massavelkaa ovat esimerkiksi ... pesänhoitajan palkkio ja velallisen ennen konkurssia solmimien sopimusten jatkamisesta tai pesän solmimista ... mitä muun muassa panttiomaisuudesta tai panttivelkojista sovelletaan konkurssin ja ulosoton osalta. ...
pakkokeinoilla, kuten uhkasakolla ja vankeudella. Niskoittelevan velallisen henkilökohtaiseen vapauteen puututaan ... jyrkimmin. Lähtökohtana konkurssilaissa on, että velallisella on myötävaikutus- ja tiedonantovelvollisuus. ... Pakkokeinoihin voidaan turvautua, kun velallinen laiminlyö myötävaikutus- ja tiedonantovelvollisuutensa. Vaadittu ...