tulee ottaa ampuma-ase, aseen osa, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset välittömästi haltuunsa. ... Tällä henkilöllä on oikeus säilyttää ja hyväksyttävästä syystä myös kuljettaa edellä tarkoitettuja ... hankkia lupaa ja pitää aseita, hänen on luovutettava ampuma-ase, aseen osa, patruunat ja erityisen ...
Kuolinpesä on perinnönjättäjän kuoltua hänen varoistaan ja veloistaan muodostuva taloudellinen ... kokonaisuus, jonka osakkaita ovat perilliset, yleistestamentinsaajat ja eloonjäänyt puoliso perinnönsaajana tai ... sekä pesän osakkaiden yhteisesti sopimiin tarkoituksiin. Oikeudettomasti ja tahallisesti pesän varoja ...
perunkirjoitus. Perunkirjoituksella tarkoitetaan toimitusta, jossa vainajan varat ja velat selvitetään, arvioidaan ... ja luetteloidaan perukirjaksi kutsuttuun asiakirjaan. Lisäksi perukirja toimii kuolinpesän ... suljettu pois. Avio-ehto vaikuttaa omaisuuden ositukseen tai erotteluun eloonjääneen puolison ja kuolleen ...
tilaisuus, jossa muun muassa vainajan varat ja velat sekä pesän osakkaat luetteloidaan perukirjaksi ... kutsuttuun asiakirjaan. Perunkirjoitukseen tulee kutsua ainakin leski ja kuolinpesän osakkaat eli vainajan ... perilliset ja yleistestamentinsaajat. Kutsun saaminen ei kuitenkaan velvoita henkilöä osallistumaan ...
hänen jälkeläisensä ja sijaantulo-oikeus on rajaton. Rintaperillisellä on myös oikeus lakiosaan, mikäli ... kutsuttava vainajan jälkeen pidettävään perunkirjoitustilaisuuteen, jossa muun muassa vainajan varat ja velat ... hoitaa pesän omaisuutta tai on kuolinpesän tilaan muuten parhaiten perehtynyt, ja myös tämä määritelmä ...
Testamentti on annettava tiedoksi vainajan perillisille, jotta siihen voitaisiin vedota ja jotta ... laissa säädetyllä tavalla eli tekemällä tiedoksianto todistettavasti ja antamalla perilliselle oikeaksi ... välityksellä tai todistajien ja perillisen allekirjoittamalla tiedoksisaantitodistuksella. Yksi vaihtoehtoinen ...
eli oikeussuojapyyntö muodostuu kantajan vaatimuksesta ja seikoista, joihin vaatimus perustuu. ... Kantajan on ilmoitettava vaatimuksensa tarkasti ja yksiselitteisesti niin, että siitä ilmenee hänen ...
Yksityishenkilön velkajärjestelyllä tarkoitetaan maksukyvyttömän henkilön velkojen järjestelyä ja ... tilanne ja katkaista velkakierre, josta velallinen ei välttämättä muutoin pääsisi koskaan irti. Siksi ... velkajärjestelyä hakeekin velallinen. Muun muassa velallisen velkojen, varallisuusaseman ja tulojen selvittämisestä ...
muassa vainajan varat ja velat sekä kuolinpesän osakkaat luetteloidaan. Toimituksesta laaditaan ... perukirjaksi kutsuttu asiakirja, joka toimii perintöverotuksen ja myös myöhemmän perinnönjaon pohjana. ... Perunkirjoituksessa pesän ilmoittaja ilmoittaa kaiken vainajalle kuuluneen omaisuuden ja perunkirjoitusta toimittavat ...
evankelis-luterilaista seurakuntaa. Seurakuntien määrä on jatkuvasti laskenut kunta- ja seurakuntaliitosten myötä. ... hallinnollisesti kuin taloudellisestikin hyvin itsenäisiä. Seurakunnan hallintoa hoitavat kirkkovaltuusto ja ... johtuen hyvin hengellisiä. Seurakunnat antavat kasteita, jakavat ehtoollisia ja pitävät ...