olevan menettelyn kanssa. Vertailukohteena käytetään samassa asemassa olevia muita työntekijöitä ja ... noudattaminen. Työntekijän tulee hoitaa työnsä huolellisesti ja olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta ... työsuhteen aikana ryhtyä toimenpiteisiin, joilla valmistellaan kilpailevaa toimintaa. Myös liike- ja ...
tai ilmeistä puutteellisuutta. Viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian ... suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja ... yleisesti nopeampana ja yksinkertaisempana menettelynä verrattuna valituksella tapahtuvaan muutoksenhakuun. ...
läsnä silloin, kun sopimusta laaditaan. Näin toinen osapuoli voi tehdä sopimuksen ja hankkia siihen ... Täysi-ikäinen ja muutoinkin täysivaltainen henkilö päättää itse, haluaako hän solmia avioehtosopimuksen ja sen ... toimittaa Digi- ja väestötietovirastoon, jossa se lopulta rekisteröidään. Avioehtosopimuksen voi toimittaa ...
kirjallisesti tehty, päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi ... avioliitto päättyy avioeroon. Uusi avioehto tulee rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastoon, jotta se tulee ... Avioehtosopimuksen laatiminen ja sen muuttaminen voi tietyissä tilanteissa osoittautua monimutkaiseksi. Jotta muutos ...
omaisuuden erottelu. Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti ja sitä koskevat tiukat muotovaatimukset. ... mahdollista. Avioehtosopimus tulee voimaan rekisteröimisensä jälkeen. Digi- ja väestötietovirasto ei rekisteröi ... puolisoiden ainoa keino vaikuttaa omaisuutensa keskinäiseen jakoon avioliiton päätyttyä, joten sen laadinta ja ...
solmimisesta, avioliiton esteistä ja avioliiton oikeussuhteista. Puolisoiden oikeussuhteista kertovassa ... tehdä avioliiton aikana tai ennen avioliiton solmimista kihlaparin kesken. Sopimus on annettava Digi- ja ... väestötietoviraston rekisteröitäväksi ja se on voimassa siitä lähtien, kun avioehtosopimus on rekisteröity. Mikäli sopimus jätetään ...
avioliiton solmimista. Avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti ja molempien puolisoiden tulee allekirjoittaa ... se. Siitä tulee löytyä päiväys ja kahden esteettömän todistajan allekirjoitus. Kun avioehtosopimus on ... tehty, on tärkeää muistaa rekisteröidä se Digi- ja väestötietovirastossa. Jos sopimusta ei rekisteröidä, ...
täytettävä tietyt muotomääräykset ollakseen oikeudellisesti pätevä. Digi- ja väestötietovirastolla ei ... kuitenkaan ole sopimusta rekisteröidessään velvollisuutta tutkia sen pätevyyttä ja siten muotomääräyksen ... laadittaessa on tärkeää ja siinä tulee olla tarkkana. Avioehtosopimus on laadittava kirjallisesti. Tämä ...
määrittelevät, mikä omaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle ja mihin avio-oikeus säilyy. Avioehdolla ... asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama. Avioehtosopimus tulee ... rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastoon. Ilman rekisteröintiä avioehto on mitätön. Virasto ei tarkasta ...
toteuttamiseksi kaikki avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan se kahteen osaan. Laskelman ... avioehtoa, ei kaikki omaisuus silti välttämättä ole avio-oikeuden alaista ja siten ositettavaa omaisuutta. ... sanottua avio-oikeusehtoa koskeva omaisuus erotetaan muusta omaisuudesta ja jätetään osituksen ...