seurauksena. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kolme henkilöä omistavat ja hallinnoivat omaisuutta yhteisesti. ... Joskus kuitenkin yhteisomistussuhde käy riitaiseksi ja yhteisomistussuhde katsotaan parhaaksi purkaa. ... yhteisomistussuhteen purkamisesta ja jos esineen laatu on sellainen, ettei sitä voi fyysisesti jakaa kunkin ...
valta oikeudelta hakea uskotun miehen määräämistä hoitamaan yhteistä esinettä ja sen hallintoa ... istunnossa. Uskotuksi mieheksi voidaan määrätä henkilö, joka tehtävään suostuu ja jonka oikeus katsoo kykeneväksi ... määräämisen edellytykset ja määrää uskotun miehen määräajaksi tai toistaiseksi. Jos hakemusasia muuttuu ...
kokonaan tai osittain todistelukustannukset sekä muut todistelusta ja oikeuslääkeopillisista tutkimuksista ... Tuomitun on suoritettava valtiolle korvaus esimerkiksi todistajan tarpeellisista matka- ja ... rikoksensa laatuun tai henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihinsa nähden tai muusta syystä kohtuutonta, ...
ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja ... kantajalle esimerkiksi 20 000 euroa ja oikeudenkäyntikulut ja tämän jälkeen on hakenut kanteen hylkäämistä, ... useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää ...
Muutoksenhausta käräjäoikeuden antamaan tuomioon ja lopulliseen päätökseen säädetään ... syytetty, syyttäjä ja asianomistaja eli uhri. Rikosasiassa muutoksenhakuoikeus on myös sellaisella ... haetaan muutosta ja mitä muutoksia käräjäoikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäviksi. Lisäksi tulee mainita ...
tehdään asian ratkaisseelle tuomioistuimelle tai sen kansliaan ja määräaika tyytymättömyyden ilmoitukselle ... valituskirjelmässä tulee mainita ratkaisu, johon muutosta haetaan ja miltä osin sitä haetaan. Lisäksi tulee ilmoittaa ... toimittamisesta sekä se, onko pääkäsittelyssä valittajan mukaan kuultava asianosaisia ja keiden kuuleminen ...
huomattavasti rajoitetumpi kuin nykyään, mikä ei täyttänyt sille asetettuja selkeys- ja ... ennakoitavuusvaatimuksia. Tämän vuoksi lokakuun 2015 alusta alkaen kaikki riita- ja hakemusasiat sekä suuri osa ... Soveltamisalan piiriin kuuluvat myös esimerkiksi hakemusasioina käsiteltävät konkurssi-, velkajärjestely- ja ...
tuomioistuimen nimi, 2) asia, jota haastehakemus koskee, 3) asianosaisten nimet, kotipaikat ja yhteystiedot, 4) ... laillisen edustajan ja asiamiesten yhteystiedot sekä se osoite, johon mahdolliset kutsut, ilmoitukset ja ... toimivaltainen, jos toimivalta ei muutoin ilmene haastehakemuksesta, 11) päiväys ja kantajan tai muun ...
joko postitse, puhelimitse tai sähköisesti. Suoramarkkinointi on luonteeltaan henkilökohtaista, ja ... on aina voitava helposti ja maksutta kieltää henkilötietojensa käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin. ... kuluttajiin. Markkinoinnissa ja asiakassuhteessa ei saa käyttää agressiivista menettelyä. Agressiivisena ...
Suomen ulkopuolelta hankitut kulutushyödykkeet on tietyin edellytyksin tullattava ja niistä on ... tullialueen ulkopuolelta. Ratkaisevaa tavaroiden tulliselvityksen ja maahantuontiverotuksen kannalta on se, ... tavaroita ostetaan, toimisi EU:n alueella, mutta tavara toimitetaan varastosta EU:n tulli- ja veroalueen ...