Vangittuna pitämisen enimmäisaika
Esimerkiksi syytteen nostamiselle, pääkäsittelyn ajankohdan määräämiselle ja pääkäsittelyn lykkäämiselle on ...
Esimerkiksi syytteen nostamiselle, pääkäsittelyn ajankohdan määräämiselle ja pääkäsittelyn lykkäämiselle on ...
Vangitseminen merkitsee vapaudenriistoa eli henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin puuttumista. ... määritelty täsmällisesti ja tarkkarajaisesti laissa. Rikoksesta epäillyn vangitsemisen edellytykset vastaavat ... lähtökohtaisesti pidättämisen edellytyksiä. Vangitsemisen edellytykset on jaettu kahteen ryhmään: yleisiin ja ...
Vangitseminen on ankarin pakkokeino ja siitä päättää tuomioistuin. Tuomittu on rikollisen teon ... kaksi vuotta vankeutta. 2) Mikäli rangaistus on yhden ja kahden vuoden välillä, voidaan tuomittu ... vangitsemista, mikäli hän ei asu Suomessa ja on syytä epäillä tuomitun maasta poistumista. Tuomittu voidaan myös ...
Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki matkapalveluyhdistelmistä. Tämä ... mukaan luovuttaja ja luovutuksensaaja vastaavat yhteisvastuullisesti matkan hinnan ja mahdollisesti ... saa lakipuhelimen asiantuntijoilta.-Nykyisin valmismatkalaki on kumottu ja sen tilalla on laki ...
ominaisuuksista tai käytöstä ja joiden voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tavara ei myöskään saa olla ... huutokaupan aloitushinta ja muut olosuhteet. Myyjän tulee lisäksi antaa ostajalle tieto sellaisesta tavaran ... ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta olennaisesta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja ...
kuluttajalle riittävän ajoissa ennen eräpäivää, jotta hänelle jää aikaa tarkistaa laskun oikeellisuus ja ... esittää huomautukset myyjälle. Myyjä on lähtökohtaisesti vastuussa siitä, että laskun lähettämisen ja ... ja yritys voivat myös sopia eräpäivää myöhemmästä maksuajankohdasta. Kuluttajilta ei saa kuitenkaan ...
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttaja-asioiden vastuualueen ylijohtajana. Kuluttaja-asiamies on keskeisin ... kuluttajaoikeuden noudattamista valvova viranomainen. Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajansuojalain ja muiden ... kuluttajaa suojaavien lakien noudattamista. Kuluttaja-asiamies valvoo esimerkiksi yritysten markkinointia ja ...
virheeseen ja tavaran palautukseen. Lisäksi Euroopan kuluttajakeskus tarjoaa soviteluapua riitatilanteissa, ... verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa. Keskukseen voi ottaa myös henkilökohtaisesti yhteyttä puhelimitse tai ... jokaisessa EU-valtiossa sekä Norjassa ja Islannissa. Suomessa kuluttajakeskus on osa Kilpailu- ja ...
pääasiallinen ja keskeisin tehtävä on valvoa, että kuluttajansuojalakia ja muita kuluttajaa suojaavia keskeisiä ... kuluttaja-asiamies voi saattaa ryhmävalituksena asioita kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi ja panna vireille ... ryhmäkanteita. Kuluttaja-asiamies myös tekee aloitteita ja esityksiä lainsäädännön muuttamisesta. Ellei yritys ...
Toiminimilakiin perustuvat riita- ja hakemusasiat käsitellään markkinaoikeudessa. ... mitä kantaja vaatii vastaajalta, ja millä perusteella. Lisäksi hakemuksessa on mainittava mahdolliset ... kirjallista tai suullista. Valmistelussa selvitetään vaatimukset, asianosaisten erimielisyydet ja todisteet. ...