Työsuhteen aikana työnantaja voi pyytää työntekijää esittämään huumetestitodistuksen mutta työnantaja ei voi varsinaisesti velvoittaa työntekijää testiin. Mikäli työntekijä kieltäytyy esittämästä todistusta huumausainetestistä, ei se automaattisesti kuite ...
Osakerekisteriä eli osakasluetteloa tarvitaan silloin, kun toimitaan osakkaiden kanssa. Osakasluetteloon on tallennettu osakesarjoja, niiden tietoja sekä niiden omistajat. Luettelosta näkee myös esimerkiksi sen, montako ääntä yhdellä osakkeella on. Tällöi ...
Osakeyhtiön perustaminen ei enää edellytä yksityiseltä osakeyhtiöltä (Oy) tietyn suuruista alkupääomaa. Vuoden 2019 lakimuutoksen jälkeen yksityisen osakeyhtiön osakepääoma voi olla nolla euroa, mikä erottaa sen aiemmista säädöksistä. Julkiselta osakeyhti ...
jaetaan perillisten ja mahdollisten testamentinsaajien kesken. Mikäli perittävä oli naimisissa tai ... perittävän kuolinhetken jälkeen, ei hän voi periä perinnöstä osuutta. Ulkomaalaisella ja Suomen kansalaisella ... sopimusjakona Suomessa. Suomessa perillisiä ovat perittävän rintaperilliset, vanhemmat, veljet ja sisaret sekä ...
Lesken jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa verotetaan lesken perillisillä ja mahdollisilla ... jälkeen eikä vainajan ja lesken välistä ositusta ole toimitettu loppuun ennen lesken kuolemaa, tulee ... ensin kuolleen puolison kuolinpesän omaisuuteen leskellä on avio-oikeus ja päinvastoin. Perukirjaan ...
kuluttaja ja lopullisiin kuluttajahintoihin sisältyy näin vain yhdenkertainen vero. Kulutushyödykkeiden tai ... ei ole eikä siihen myöskään lisätä arvonlisäveroa. Sen sijaan kuluttajakauppojen kuiteissa ja ... laskuissa täytyy aina olla ALV-erittely, josta näkyy veroton hinta, ALV-prosentti ja ALV:n osuus ...
Velkojille annetaan suoritukset aina ensin, ennen perintöosuuksien, erityistestamenttien ja muiden ... kuolinpesän osakas saattaakin joutua vastuuseen pesän velasta. Myös velan koron määräytyminen ja velan ... osakkaalle, joka vannoo vääräksi tietämänsä perukirjan totuusvalalla oikeaksi ja valhe vaarantaa velkojien oikeutta. ...
Seksuaalirikoksen uhrilla on oikeus korvaukseen rikoksesta aiheutuneesta vahingosta ja ... tuottamuksesta. Ilmoitus vahingoista sekä korvausvaatimus tulee antaa poliisille, ja kuitit on esitettävä ... huomioon loukkauksen laatu ja julkisuus, loukatun asema sekä loukkaajan ja loukatun välinen suhde. Jos ...
alivuokralaiseksi ja hänelle huoneiston osan vuokrannutta (pää)vuokralaista alivuokranantajaksi. Alivuokrasuhde ... muodostaa siten (pää)vuokranantajan ja (pää)vuokralaisen välillä solmitusta vuokrasopimussuhteesta erillisen ... sopimussuhteen alivuokranantajan ja alivuokralaisen välille. Tämä tarkoittaa sitä, ettei päävuokranantajan ja ...
maahantuojille ja ase-elinkeinonharjoittajille. Lähtökohtana ampuma-aseisiin liittyvässä toiminnassa on ... luvanvaraisuus. Lain ja lupaviranomaisen antamien määräyksien vastainen menettely voi tulla rangaistavaksi ... luovuttajan ja luovutuksensaajan nimi sekä esineen korjaamista tai muuntamista koskevan toimeksiannon antajan ...