Minilex - Lakipuhelin

Arvonlisäverotus kuluttajakaupassa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Arvonlisävero (ALV) on yleinen kulutusvero, jonka myyjä lisää tavaran tai palvelun myyntihintaan. Erilaisille tuotteille on erilaisia arvonlisäverokantoja eli eri ALV-prosentteja. Arvonlisäverovelvolliset ovat pääsääntöisesti tuotteiden tai palveluiden myyjät. Nämä saavat kuitenkin vähentää ostohintaan sisältyneen arvonlisäveron omien myyntiensä arvonlisäverosta. Tällöin arvonlisäveron maksaa siis viime kädessä kuluttaja ja lopullisiin kuluttajahintoihin sisältyy näin vain yhdenkertainen vero.

Kulutushyödykkeiden tai palvelujen myynnissä on noudatettava kuluttajansuojalakia. Kuluttajansuojalain 2 luvun 8 §:ssä säädetään, että kulutushyödykkeen markkinoinnissa on ilmoitettava kokonaishinta veroineen.

Myyjän on siis ilmoitettava selkeästi hyödykkeen lopullinen hinta arvonlisäveroineen myynnin yhteydessä. Myyjän markkinointiviesteissään, kuten esimerkiksi mainoksissa tai myyjän internet-sivuilla, ei useinkaan ole mitään maininta arvonlisäverosta. Tämä johtuu kuluttajansuojalain määräyksestä. Jos myyjä on arvonlisäverovelvollinen, niin arvonlisävero sisältyy jo ilmoitettuun kokonaishintaan. Jos myyjä ei ole arvonlisäverovelvollinen, niin hinnassa ei ole eikä siihen myöskään lisätä arvonlisäveroa.

Sen sijaan kuluttajakauppojen kuiteissa ja laskuissa täytyy aina olla ALV-erittely, josta näkyy veroton hinta, ALV-prosentti ja ALV:n osuus kokonaishinnasta. Jos myyjä ei ole ALV-velvollinen, niin kuitilla tai laskulla tulisi olla merkintä, että myyntiin ei sisälly arvonlisäveroa.

Suomessa on käytössä kolme arvonlisäverokantaa: 24 %, 14 % ja 10 % (ja 0 %). Suomen yleisin verokanta on 24 %.  Muita verokantoja käytetään vain, jos laissa erikseen mainitaan. Lisäksi jotkut tuotteet ja palvelut ovat arvonlisäverottomia. Tällaisten tuotteiden arvonlisäveroprosenttina voidaan nähdä 0 %.

Kun yritys myy tavaroita tai palveluita, niin myyntitapahtumasta on aina tehtävä myyntitosite, joka on annettava kuluttajalle myynnin yhteydessä. Yleensä tärkein tosite on lasku tai kuitti. Myyntitositteella olevasta ALV-erittelystä tulee ilmetä seuraavat tiedot:

  • Mikä on käytetty verokanta eli ALV-prosentti
  • Mikä on veron peruste eli veroton hinta?
  • Mikä on veron määrä euroina?
  • Yhteensä maksettava loppusumma: veroton hinta + veron määrä = kokonaishinta
  • Mikäli samalla kertaa myydään tuotteita, joissa on eri verokannat, niin euro-määräiset summat (veroton hinta ja veron määrä) täytyy eritellä erikseen kullekin verokannalle.

Verkossa asioidessa eli etämyynnissä myyjän on kuluttajansuojalain etämyyntisäännösten mukaisesti ilmoitettava kuluttajalle selkeästi ja ymmärrettävästi kulutushyödykkeen kokonaishinta veroineen tai, jos tällaista tietoa ei voida laskea etukäteen, niin hinnan määräytymisen perusteet.

Palveluntarjoajilla on myös velvollisuus ilmoittaa kuluttajille tarkat tiedot työn tai palvelun hinnan määräytymisen perusteista sekä arvonlisäveron osuudesta tästä hinnasta. Jos yritys esimerkiksi tarjoaa kuluttajalle palvelutyön tuntiveloitteisesti, hänelle on ilmoitettava selkeästi arvonlisäveron osuus tästä tuntiveloituksesta. Yrittäjä ei saa lisätä arvonlisäveron osuus sovittuun tuntihintaan jälkikäteen laskutuksessa. Yritys ei myöskään saa jättää pois ALV:n osuus kiinteähintaisesta urakkatarjouksesta tai ilmoittaa ALV:n osuus olevan 0 % tästä hinnasta. Kuluttajalle on etukäteen ilmoitettava selkeästi arvonlisäveron osuus mainitusta urakkatarjouksesta.

Mikäli haluat tietää lisää kuluttajansuojasta tai muista oikeudellisista asioista, voit lukea lisää aiheesta Minilex.fi-sivustolta löytyvistä artikkeleista. Voit myös soittaa alla olevaan lakipuhelimen numeroon, mikäli mielessäsi on vaikea ja monimutkainen oikeudellinen kysymys.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]