Yhdistynyt kuningaskunta eroaa Euroopan unionista 30.3.2019, jonka jälkeen siitä tulee niin sanottu kolmas maa. Tämä muutos aiheuttaa paljon muutoksia ja seurauksia viranomaisille, yrityksille ja kansalaisille sekä EU:ssa että Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Laki- ja rikosuutiset
Liikenne- ja viestintäministeriön laatimat luonnokset ajoneuvolain ja ajokorttilain muuttamiseksi saivat yhteensä 49 lausuntoa, joista suuri osa, peräti 26, kannatti ehdotusta.
Lakimiesliitto esittää, että seksuaalirikoksia koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava. Kyseinen lainsäädäntö on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua muun muassa aiheeseen liittyvien tuomioiden osalta, ja on myös esitetty, että raiskauksen tunnusmerkistöön tulisi lisätä suostumuksen puute.
Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin opetusvirastoon kohdistuneen laajan korruptiotutkinnan, jossa on käynyt ilmi, että opetusvirastossa ennen työskennellyt tietohallinnon työntekijä on tilannut vuosien 2006–2016 aikana laitteita, kuten tietokoneita, puhelimia ja muita IT-laitteita, noin yhdeksä
Lainmuutoksen mukaan 20.7.2018 tai sen jälkeen jätettyjen turvapaikkahakemusten käsittelyaika saa olla enintään 6 kuukautta. Käsittelyaika lasketaan siitä hetkestä lukien, kun hakemus jätetään poliisille tai rajaviranomaiselle.
Euroopan komissio on lähettänyt Puolalle virallisen ilmoituksen koskien Puolan korkeinta oikeutta koskevaa uutta lakia, jonka mukaan korkeimman oikeuden tuomareiden eläkeikää alennettaisiin 70:stä vuodesta 65:een ikävuoteen.
Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamista koskevan lainsäädännön muutostarpeita arvioimaan asetettiin puolustusministeriön toimesta työryhmä, joka luovutti mietintönsä puolustusministeri Jussi Niinistölle 2.7.2018.
Työtuomioistuin antoi 19.6.2018 ratkaisun koskien hoitovapaalla olleen työntekijän irtisanomista.
EU-tuomioistuin antoi korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä ennakkoratkaisun, jossa se arvioi henkilön EU-oikeuteen perustuvaa oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen.
Työaikasääntelyä selvittävä työryhmä on laatinut mietinnön koskien vuosilomalain muuttamista. Lainmuutoksella pyrittäisiin takaamaan, että vuosilomalaki on Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen.