Minilex - Lakipuhelin

Yhtiö tuomittiin maksamaan hyvityssakkoa sen irtisanottua hoitovapaalla olleen työntekijän

Työtuomioistuin antoi 19.6.2018 ratkaisun koskien hoitovapaalla olleen työntekijän irtisanomista. Työntekijä A:n tehtäviä oli siirretty toisille työntekijöille, näyttämättä kuitenkaan toteen, että tehtävien siirtäminen A:lta toisille työntekijöille olisi johtunut yhtiön toimintaedellytysten muutoksista. Irtisanomisen perusteeksi oli ilmoitettu tuotannolliset ja taloudelliset sekä prosessimallin muutoksesta johtuvat syyt. Asiassa ei tuomioistuimen mukaan ollut kuitenkaan näytetty, että A:n irtisanomiselle olisi ollut asiallinen ja painava peruste. Työtuomioistuin katsoi lisäksi, että A:n irtisanominen oli johtunut A:n luottamustehtävästä, sillä yhtiö ei ollut yhteistoimintasopimuksen edellyttämällä tavalla osoittanut, että irtisanominen olisi johtunut jostain muusta seikasta. Lisäksi irtisanomiseen voitin todeta vaikuttaneen perhevapaisiin liittyvät epäasialliset syyt. A:n ollessa perhevapaalla, hänen tilalleen otettu sijainen, jonka toimenkuvaan kuului olennaisena osana A:n tekemät tehtävät, oli vakinaistettu. 

Yhtiö velvoitettiin korvaamaan A:lle 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän sekä maksamaan hyvityssakkoa tietoisesti rikottuaan toimihenkilön työehtosopimukseen perustunutta oikeutta palata aikaisempaan työhönsä perhevapaan jälkeen.

[chatbot]