Minilex - Lakipuhelin

Vuosilomalakiin ehdotetaan muutoksia

Työaikasääntelyä selvittävä työryhmä on laatinut mietinnön koskien vuosilomalain muuttamista. Lainmuutoksella pyrittäisiin takaamaan, että vuosilomalaki on Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen. Tarkoituksena on turvata työaikadirektiiviä koskevan oikeuskäytännön asettamat vähimmäisvaatimukset, joiden mukaisesti työntekijälle varmistettaisiin oikeus neljän viikon pituiseen palkalliseen vuosilomaan siitäkin huolimatta, että työntekijällä on poissaoloja sairaudesta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuen. 

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistuneen kannan toteuttamiseksi vuosilomalakiin ehdotetaan lisättävän uusi pykälä, jossa säädettäisiin oikeudesta lisäpäiviin, jotka täydentäisivät vuosilomaa niin, että se olisi vähintään 24 päivää sairaudesta taikka lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvista poissaoloista huolimatta. Lisäksi työkyvyttömyyden vuoksi siirretyn vuosiloman ajankohdasta säädettäisiin mietinnön mukaan tulevaisuudessa niin, että aikaa, jonka kuluessa siirretty vuosiloma voidaan antaa, pidennettäisiin. Vuosiloma olisi mietinnön mukaan mahdollista antaa vielä lomakautta seuraavaan lomanmääräytymisvuoden aikana.

Lain olisi tarkoitus tulla voimaan 1 päivä huhtikuuta 2019. Työryhmämietintö on lähetetty lausunnoille, jotka pyydettään toimittamaan viimeistään 15 päivä elokuuta 2018.

[chatbot]