Laki- ja rikosuutiset

17.07.2020

Tutkintavankien vankiloihin sijoittamista ja vanginkuljetusta koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Tavoitteena on, ettei tutkintavankeja vuonna 2025 enää säilytetä vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen poliisin säilytystiloissa, vaan vankiloissa.

17.07.2020

Tällä hetkellä lakimiehen ja juristin nimikettä voi käyttää kuka tahansa riippumatta siitä, onko henkilö suorittanut juridista korkeakoulututkintoa. Aihe on ollut esillä ennenkin, mutta nyt Lakimiesliitto valmistelee parhaillaan ohjeistusta nimikkeiden käytöstä.

17.07.2020

Lakimiesliitto valmistelee parhaillaan ohjeistusta juristi- ja lakimies-nimikkeiden käytöstä. Ohjeistuksen tavoitteena on, että jatkossa juristin ja lakimiehen nimikkeitä käytetään vain oikeustieteellisen korkeakoulu­tutkinnon suorittaneista henkilöistä.

17.07.2020

Poliisi muistuttaa jokaista siitä, että asunto tulee pitää suojattuna sekä kotona oltaessa että lomareissun aikana. Suuri osa asuntoihin tunkeutumisista tapahtuu ihan keskellä päivää esimerkiksi asukkaiden kauppareissun aikana.

16.07.2020

Poliisille ilmoitetut petosrikokset ovat lisääntyneet. Tammi-kesäkuun 2020 aikana poliisi kirjasi yli 20 000 erilaista petosrikosta. Kasvua vuoteen 2019 verrattuna on yli 11 prosenttia, mikä tarkoittaa yli 2 000 rikosta.

16.07.2020

Sisäministeriössä valmistellaan ulkomaalaislain muutosta, jonka tavoitteena on lopettaa toimeentuloedellytyksen soveltaminen alaikäisiin perheenkokoajiin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella.

16.07.2020

Koronavirusepidemiasta johtuen kunnat ovat tarvinneet aiempaa enemmän tukea selviytyäkseen peruspalvelujensa tehokkaasta ja laadukkaasta tarjoamisesta. Verontilityslakia ja tuloverolakia muutetaankin osana koronavirusepidemiaan liittyviä kuntien tukemistoimia.

15.07.2020

Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä ohjautuu Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään aiempaa tehokkaammin.

15.07.2020

Valtaosa suomalaisista luottaa yhä vahvasti poliisiin. Tuoreeseen poliisibarometriin vastanneista 91 prosenttia luottaa poliisiin melko tai erittäin paljon. Luottamus on vähentynyt jonkin verran edellisestä mittauksesta (vuonna 2018 vastaava luku oli 95 %).

15.07.2020

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut lähiaikoina useita tapauksia, missä valepoliisina esiintyneet henkilöt ovat onnistuneet huijaamaan ihmisiltä pankkitunnuksia ja sitä kautta suuriakin summia rahaa. Kohteena ovat olleet erityisesti iäkkäämmät ihmiset.

[chatbot]