» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli vammautunut liikenneonnettomuudessa, jonka aiheuttajana olleen henkilön tilanteessa kuljettama linja-auto oli ollut vakuutettuna vakuutusyhtiössä. Tämän liikennevakuutuksen pohjalta kyseinen vakuutusyhtiö oli suorittanut A:lle korvauksia vammautumisen johdosta aiheutuneista kuluista. Tämän jälkeen A kuitenkin vaati liikennevakuutuslain ja vahingonkorvauslain perusteella vahvistettavaksi hänellä olevan oikeuden fysikaalisiin hoitoihin, sekä toiminta-, puhe-, musiikki- ja ratsastusterapiahoitoihin ja näistä aiheutuneisiin korvauksiin korkoineen sekä hänellä olevan lisäksi oikeuden asumispalvelukorvaukseen siten, että asumispalvelukulut velvoitettaisiin vakuutusyhtiön maksettaviksi. Tapauksessa oli juridisesti kyse siitä, oliko yleinen tuomioistuin ollut toimivaltainen tutkimaan nämä A:n esittämät vaatimukset.
Liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin mukaan liikennevahingon korvaus määrätään noudattaen vahingonkorvauslain 5 luvun 2-5 §:n ja 7 luvun 3 §:n säännöksiä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sille, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus sairaanhoitokustannuksista ja muista vahingosta aiheutuneista kuluista, tulojen tai elatuksen vähentymisestä, kivusta ja särystä sekä viasta tai muusta pysyvästä haitasta. Edelleen liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 1 §:n mukaan sanotussa laissa säädetään liikennevahingon johdosta tarvittavan kuntoutuksen korvaamisesta. Edelleen saman lain 2 §:n mukaan kuntoutuksella tarkoitetaan sellaista toimenpiteiden kokonaisuutta, jolla edistetään ja tuetaan kuntoutujan työhönpaluuta ja työstä suoriutumista, ehkäistään, poistetaan ja vähennetään työ- tai toimintakykyyn vaikuttavia haittoja sekä ylläpidetään ja parannetaan hänen itsenäistä suorituskykyään. Edelleen saman lain 4 §:n mukaan kuntoutujalle korvataan kuntoutuksesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset siten kuin laissa tarkemmin säädetään. Vielä saman lain 7 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan kuntoutuksena korvataan kuntoutujan työ- tai toimintakyvyn tai sosiaalisen toimintakyvyn ja suoritumisen edistämiseksi ja ylläpitämiseksi tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvat tarpeelliset kustannukset, kuten kuntoutusjaksot avo- ja laitoshoidossa, ja 7 kohdan mukaisesti vaikeasti vammaiselle palveluasumisesta aiheutuvat lisäkustannukset.
Käräjäoikeus arvioi tapausta hyvin pitkälti edellä mainittujen säännösten kautta. Sen mukaan A:n vaatimukset perustuivat liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin ja 2 momentin 7 kohtiin. Kun mainitun lain 16 §:n mukaan muutoksenhaku lakia koskevissa asioissa tuli toimittaa vakuutusoikeuteen, käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta sillä perusteella, että se ei kuulunut sen toimivaltaan.
Hovioikeus lähestyi tapausta hyvinkin eri kantilta kuin käräjäoikeus, sillä se tulkitsi asian kuuluneen liikennevakuutuslain 11 §:n alaisuuteen, jolloin korvausta koskenut kanne olisi tullut panna vireille yleisessä alioikeudessa. Hovioikeuden mukaan kyseessä oli vahvistus- ja suorituskanne, joka ei kuulunut liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 16 §:n soveltamisalaan sen vuoksi, ettei siinä ollut niinkään kyse valituksesta vakuutuslaitoksen päätökseen. Näin ollen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuden uudelleen käsiteltäväksi.
Korkein oikeus puolestaan palasi asian arvioinnissa käräjäoikeuden noudattamalle linjalle ja keskittyi analysoimaan sitä, tulivatko kanteessa esitetyt vaatimukset tutkittaviksi liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain vai liikennevakuutuslain ja vahingonkorvauslain pohjalta. Korkeimman oikeuden tämän pohdinnan osalta esittämän näkemyksen mukaan vastaukseksi muodostui ensin mainittu laki, sillä liikennevakuutuslaki ja vahingonkorvauslaki muodostivat vain kokonaisuuden niistä vahinkolajeista, joiden perusteella liikenneonnettomuudesta aiheutuneista henkilövahingoista oli mahdollista saada korvausta. Ensiksi mainittu laki puolestaan koski edellä sen osalta esiteltyjen pykälien nojalla juuri sen tyyppisiä kuntoutukseen liittyviä korvauksia, joiden osalta A oli esittänyt vaatimuksensa.
Tiivistettynä korkeimman oikeuden johtopäätös oli käräjäoikeuden noudattaman kannan mukaisesti se, että A:n vaatimukset liittyivät liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain 7 §:n 1 momentin ja 2 momentin 7 kohtiin, eivätkä niinkään liikennevakuutuslain ja vahingonkorvauslain mukaisesti korvattaviin vahinkolajeihin. Tällöin muutoksenhaku olisi tullut edellä mainitulla tavalla toimittaa vakuutusoikeuteen, minkä johdosta korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti käräjäoikeuden asiassa tekemän ratkaisun voimaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa