» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa tiekunnan kokous oli päättänyt, ettei tiehen tehdä perusparannusta. Päätös oli tehty äänestyksen pohjalta tilanteessa, jossa yksi tieosakkaista ehdotti perusparannuksen tekemistä ja toinen osakas vastusti tätä. Päätöksen seurauksena peruparannushanketta vastustanut tieosakas vei asian maaseutulautakunnan ratkaistavaksi. Maaseutulautakunta hoiti kunnan tielautakunnan tehtäviä tähän aikaan. Osakas vaati oikeuksiensa ja osakkaiden välisen yhdenvertaisuuden toteuttamista sekä luonnollisesti sitä, että tien perusparannushanketta arvioitaisiin uudelleen sen oikeantasoisen tekemisen kannalta.
Tielautakunta toimitti asian pohjalta katselmuksen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että päätökseen tehdäkseen lautakunnan jäsenet vierailivat kyseessä olleella tiellä. Tämän pohjalta heidän oli mahdollista tehdä asiassa perusteltu ratkaisu sen osalta, oliko perusparannushankkeelle tarvetta. Lautakunta päätyi katselmuksen toimitettuaan siihen lopputulokseen, että tiekunnan tulisi toteuttaa perusparannushanke vuosikokouksessa vahvistetun perusparannussuunnitelman pohjalta vähintään asian lautakuntaan saattaneen osakkaan tilalle saakka. Tiekunta valitti tästä ratkaisusta maaoikeutena toimineeseen Kuopion käräjäoikeuteen. Valituksen perusteena tiekunnalla oli yksityisistä teistä annetun lain 50 § ja 70 §:n pohjalta se, ettei tielautakunnalla ollut oikeutta määrätä tiekuntaa koskevista asioista, vaan osakkaat saivat tehdä nämä päätökset itse. Tämän lisäksi tiekunnan mukaan edellä mainitun 70 §:n mukaisen hakemuksen piti liittyä laillisuuskysymykseen tai osakkaiden väliseen yhdenvertaisuuteen. Maaoikeus kumosi tielautakunnan asiassa tekemän päätöksen sillä perusteella, että kyseisessä tapauksessa ei sen näkemyksen mukaan ollut kyse yhdenvertaisuusarvioinnista, vaan tarkoituksenmukaisuusharkinnasta. Tällä tarkoitetaan siis sitä, että perusparannushankkeen toteuttaminen oli maaoikeuden mukaan arvioitava tarkoituksenmukaisuutensa pohjalta, eikä yhden osakkaan edun vastainen päätös ollut katsottavissa osakkaiden yhdenvertaisuutta rikkovaksi.
Perusparannushanketta ehdottanut osakas sai asiassa valitusluvan korkeimmalta oikeudelta, ja hän vaati asian palauttamista maaoikeuteen. Toissijaisena vaatimuksenaan hän esitti, että maaokeuden tuomo kumottaisiin ja tielautakunnan ratkaisu pysytettäisiin voimassa. Korkeimmassa oikeudessa tuli päasiassa arvioitavaksi se, oliko osakkaalla ollut oikeus valittaa tiekunnan päätöksestä yksityisistä teistä annetun lain 70 §:n mukaisilla perusteilla. Korkeimman oikeuden mukaan samaisen lain 7 §:n 4 momentin ja 6 §:n 4 momentin perusteella osakkaan tielautakunnalle tekemän valituksen koskeneen hänen oikeuttaan ja osakkaiden välistä yhdenvertaista kohtelua, jolloin valittaminen tielautakunnalle oli ollut 70 §:n mukaisella tavalla hyväksyttyä. Näin ollen asiassa oli korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaisuusharkinnan sijaan tai vähintään sen ohella kyse myös osakkaiden välisestä yhdenvertaisuudesta. Tämän lisäksi korkein oikeus totesi edellä useasti mainitun lain 52 §:n pohjalta, että tielautakunnalla on toimivalta päätöksen tekemiseen tällaisessa asiassa, minkä johdosta maaoikeus ei olisi saanut mainistemillaan perusteilla kumota lautakunnan tekemää päätöstä perusparannuksen tekemisestä. Korkein okeus katsoi myös, että maaoikeus ei ollut esittänyt perusteita tielautakunnan päätöksen kumoamiseen muiltakaan osin, minkä johdosta korkein oikeus kumosi maaoikeuden tuomion asiassa ja palautti sen maaoikeuden omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa