» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A ja B olivat solmineet avioliiton 1996. Tätä ennen he olivat asuneet useita vuosia jo yhdessä. Puoli vuotta avioliiton solmimisen jälkeen A oli joutunut palvelukotiin ja muutama kuukausi myöhemmin joutui myös B. Vuonna 2000 A kuoli ja vuonna 2001 kuoli B. Kummallakaan ei ollut rintaperillisiä. Ositus oli tehty 2009 pesänjakajan toimesta, jossa ositettava omaisuus koostui miltei kokonaan A:n omaisuudesta, jonka hän oli omistanut jo ennen avioliittoa. Ositusta oli soviteltu A:n kuolinpesän vaatimuksesta, koska muuten B:n kuolinpesä olisi saanut perusteetonta etua.
Tapauksessa A:n kuolinpesän säästö oli n. 98 000e ja B:n n. 5200e. A:n kuolinpesän olisi pitänyt suorittaa tasinkoa siis n. 46 000e B:n kuolinpesälle. Tällöin A:n kuolinpesä oli esittänyt vaatimuksen osituksen sovittelusta. Pesänjakajan mielestä sovittelun puolesta puhui A:n huomattava varallisuus ennen avioliittoa sekä sen arvo ositushetkellä. Avioliitto oli myös kestänyt vähän aikaa eikä B ollut vaikuttanut omaisuuden kartuttamiseen tai säilyttämiseen. A oli myös panostanut yhteiseen talouteen rahallisesti enemmän. Pesänjakaja myös totesi, että A:n taloudelliset asiat olivat koko avioliiton ajan toisen henkilön hoidossa eikä A ollut oikeustoimikelpoinen 1996. Hän ei ole kyennyt ymmärtämään avioliiton varallisia vaikutuksia. Pesänjakaja sanoi, ettei parin avioliittoon ollut kuulunut avioliitolle ominainen taloudellinen yhteys, läheisyys, kumppanuus tai vastuu toisesta ihmisestä. Näillä perusteilla pesänjakaja määräsi, että A:n kuolinpesän ei tarvitse maksaa tasinkoa B:n kuolinpesälle.
B:n kuolinpesän osakas C valitti käräjäoikeuteen ja vaati, että osituksen sovittelu kumotaan ja A:n kuolinpesä velvoitetaan maksamaan tasinkoa n. 46 000e. A:n kuolinpesä vastusti kannetta ja vetosivat esimerkiksi avioliiton lyhytaikaisuuteen. Käräjäoikeuden välituomio oli, että osituksen sovittelu on mahdollista avioliittolain 103 §:n mukaan kuolinpesien välillä. Käräjäoikeus hyväksyi tuomiossaan pesänjakajan tekemän ratkaisun perusteluineen ja hylkäsi C:n kanteen.
B:n kuolinpesän osakkaana oleva C valitti hovioikeuteen. Hovioikeudessa käsiteltiin kysymystä, voitiinko ositusta sovitella kahden kuolinpesän välillä ja jos voidaan, niin voidaanko sillä syyllä, että toinen pesä saisi osituksessa perusteetonta taloudellista etua. Se, että C on hoitanut A:n ja B:n asioita ennen heidän kuolemaansa, puhuisi sovittelua vastaan. Tasingon määrä ei ollut erityisen vähäinen, mutta osakkaiden lukumäärän huomioon ottaen sitä ei voitu pitää suurenakaan: tämä seikka puhui siis sovittelun puolesta ja vastaan. Myöskään A:n ja B:n tarkasta yhteiselon pituudesta ei ollut tietoa, mutta oletettiin sen olevan noin 10 vuotta. Myöskään toiminnalle yhteisen talouden hyväksi ei voida antaa painoarvoa, koska pariskunta olivat olleet avo- ja avioliitossa eläkeikäisinä, jolloin on enää pienet tarpeet kartuttaa varallisuutta. A:n terveydentila avioliiton solmimishetkellä puoltaisi sovittelua, mutta yksin se ei ole riittävän painava peruste kokonaisharkinnassa. Sovittelua vastaan puhui se, ettei A:n toissijaisten perillisen osallistumisesta A:n elämään ollut minkäänlaista näyttöä, mutta B:n kuolinpesän osakas C oli perheineen auttanut A:ta taloudellisissa että muissa asioissa. Hovioikeus katsoi, ettei B:n kuolinpesän katsota saavan perusteetonta taloudellista etua, jota olisi avioliittolain 103 b §:n nojalla soviteltava. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja määräsi A:n kuolinpesän osakkaat antamaan B:n kuolinpesälle tasinkoa n. 46 000e.
A:n kuolinpesä sai valitusoikeuden korkeimpaan oikeuteen. He vaativat hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden ratkaisun varaan. C vaati vastasi ja vaati valituksen hylkäämistä. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, voitiinko ositusta sovitella perusteettoman taloudellisen edun perusteella, kun molemmat puolisot ovat kuolleet ja jos voidaan, niin täyttyvätkö edellytykset.
Avioliittolain 103 b §:n 1 momentin mukaisesti ositusta voidaan sovitella, mikäli se johtaisi muuten kohtuuttoman lopputulokseen taikka toinen puoliso saisi siinä perusteetonta taloudellista etua. Sovittelua harkittaessa otetaan huomioon muun muassa avioliiton kesto, toiminta yhteisen talouden hyväksi puolisoilla sekä toimet omaisuuden kartuttamiseksi sekä säilyttämiseksi. HE 62/1986 vp s.70 mukaan nimenomaan silloin sovittelu voi tulla kysymykseen, jos puolisot kuolevat ilman rintaperillisiä ja ositus tulee toimitettavaksi molempien puolisoiden kuoltua eri perillisten kanssa. Korkein oikeus totesikin, ettei estettä sovitella ositusta perusteettoman taloudellisen edun perusteella ole. Korkein oikeus sen sijaan totesi, että perillisten toiminta perinnönjättäjien hyväksi ei niinkään ole merkityksellinen asia kokonaisharkinnassa.
Korkeimman oikeuden päätös oli, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. Näin ollen pesänjakajan tekemä ositus jää pysyväksi. Perusteluissa he sanoivat, että A on omistanut arvoltaan paljon omaisuutta jo ennen avioliitto eikä A:lla ja B:llä ole ollut yhteistä taloutta, koska molemmat olivat vastanneet esimerkiksi omista ruoka- ja vaatekuluistaan. B ei ollut myöskään osallistunut A:n varallisuuden säilyttämiseen tai kartuttamiseen. Lisäksi A:n terveydentila avioliiton solmimishetkellä puhui myös sovittelun puolesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa