Minilex - Lakipuhelin

Onko lumeavioliitto rekisterimerkintärikos? - KKO:2005:84

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Rekisterimerkintärikos
    Ylimääräinen muutoksenhaku
    Tuomion purkaminen
    Lumeavioliitto

Käräjäoikeus oli tuominnut neljä suomalaista rekisterimerkintärikoksesta sen vuoksi, että nämä olivat solmineet kukin avioliiton ulkomaalaisen kanssa. Myös yksi ulkomaalainen aviopuoliso oli tuomittu. Avioliittojen tarkoituksena oli auttaa ulkomaalaisia oleskeluluvan saamisessa, ja suomalaiset olivat saaneet avioliittojen solmimisesta palkkion. Tuomiot annettiin kahdelle henkilölle myös yllytyksestä ja avunannosta.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että tuomio perustui väärään lain soveltamiseen ja esitti, että tuomio puretaan.

Korkein oikeus lausui, että viisi tuomittua oli vihitty pätevästi avioliittoon. Avioliiton solmimismotiiveilla ei ole vaikutusta avioliiton pätevyyteen. Tuomitut ovat tunnustaneet solmineensa avioliiton siksi, että ulkomaalaiset puolisot saisivat oleskeluluvan. Asialla ei ole kuitenkaan merkitystä sen kannalta, onko väestötietojärjestelmään merkittyä tietoa pidettävä vääränä. Rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkistö ei korkeimman oikeuden mukaan täyttynyt edellä esitetyn vuoksi. Käräjäoikeuden tuomio perustui väärään lain soveltamiseen, ja oli sen vuoksi purettava. Lumeavioliittoa ei voida siis pitää rekisterimerkintärikoksena.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]