» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa insinööritoimisto ja valtio olivat tehneet keskenään sopimuksen koskien maanrakennusurakkaa. Valtiota edusti tässä tapauksessa tielaitos, joka tarjouspyyntöön liitettyjen suunnitelmien mukaan todennut haluavansa käyttää hankkeen toteuttamisessa paaluhatturakennetta, joiden yksikkönä tässä oli tarkoitus käyttää paaluhattujen kappalemääriä. Insinööritoimisto teki tielaitokselle tarjouksen, jossa oli esittänyt paaluhattujen lisäksi käyttävänsä projektissa paalulaattarakennetta esittänyt tätä suunnitelmaa koskevat tarvemäärät. Tielaitos hyväksyi insinööritoimiston esittämän tarjouksen, mutta projektin toteuttamisen aloittamisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, etteivät insinööritoimiston suunnitelman mukaiset tarvemäärät paalulaattarakenteen kokonaisvaltaiseksi toteuttamiseksi ole riittävät. Tielaitos oli tekemänsä sopimuksen pohjalta maksanut paalulaattamäärästä, mutta urakan edetessä kuitenkin osoittautui, että todellinen tarve vaatisi yli 5000 laattaa lisää, jotta urakka saataisiin toteutettua loppuun.
Maanrakennusurakkasopimus oli tehty urakoitisijan esittämän vaihtoehtoisen teknisen suunnitelman pohjalta eikä tarjouspyyntöasiakirjan pohjalta. Tämän vuoksi urakoitsijan voitiin katsoa vastaavan tekemästään suunnitelmasta ja siihen liittyvästä tarjouslaskelmasta. Tarjouslaskelmaan perustuneet yksikkömäärät, joita insinööritoimisto oli laatinut, olivat omiaan vaikuttamaan rakennuttajan teettämän tarjouskilpailun lopputulokseen. Tämän perusteella rakennuttajaa ei voinut velvoittaa maksamaan siitä ylimenevästä yksikkömäärän osasta, joka oli projektin edetessä sovitusta tarjouksesta poikennut.
Kun asiaa arvioitiin korkeimmassa oikeudessa, tultiin siihen tulokseen, ettei se alue, jota oli tarkoitus käyttää pohjavahvistukseen, ole muuttunut rakennuttajan tarjouspyyntöasiakirjoista esiin tulleista olosuhteista. Näin ollen urakoitsijan omalla vastuullaan katsottiin olevan se, että se oli laskenut urakan toteuttamista varten tavittavan laattojen määrän liian pieneksi, eikä paalulaatan suurentuneen tarvemäärän voitu katsoa olevan rakennuttajan vastuulla.
Yleisesti ottaen suunnitteluvastuu urakasta kuuluu lähtökohtaisesti rakennuttajalle, ellei tapauskohtaisesti ole toisin sovittu. Yleisiin periaatteisiin kuuluu myös sekin, että urakoitsijan vastuulle tulee huolenpito toteutuksesta. Kuitenkin nimenomaan tätä tapausta arvioitaessa, urakoitsija oli itse esittänyt vaihtoehtoisen suunnitelman paalulaattarakenteen käytöstä paaluhattujen käyttämisen sijaan, jolloin voidaan katsoa, että tällainen tekninen ratkaisu ja siihen perustuvat suunnitelmat kuuluvat urakoitsijan vastuualueeseen. Tällöin urakoitsijan on vastattava tekemiensä laskelmiensa ja suunnitelmiensa oikeellisuudesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa