» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse kiinteistökaupan kohteen määrittämisestä ja kunnan oikeudesta pidättämänsä määräalan lohkomiseen. Tapauksessa kunta myi A:lle ja B:lle tilan rakennuksineen ja pidätti samalla itselleen noin 190 neliömetrin suuruisen määräalan venesataman pysäköintialueeksi. Kunta ei hakenut kiinnitystä määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi, eikä myöskään myöhemmin kirjannut oikeuttaan määräalaan, joten kunnan oikeus ei ilmennyt kiinteistörekisteristä eikä rasitustodistuksesta. A ja B myivät yli kymmenen vuotta myöhemmin tilan rakennuksineen C:lle ja D:lle, joille myös myönnettiin lainhuuto tilaan. Kauppakirjassa ei mainittu mitään kunnan pidättämästä määräalasta. Noin vuoden päästä kiinteistökaupasta kunta aloitti määräalaa koskevan lohkomistoimituksen, jossa määräala muutetaan uudeksi kiinteistöksi. C ja D vastustivat lohkomista.
Maanmittaustoimiston toimitusmiehet katsoivat, ettei lohkomistoimitukselle ollut edellytyksiä, koska tilan omistajat C ja D eivät olleet perustellusti tietoisia määräalan pidättämisestä, vaikka paikoitusalueen olemassaolo oli heidän tiedossaan. Muutoksenhakutuomioistuimena maaoikeus hylkäsi kunnan valituksen. Korkein oikeus kumosi maaoikeuden ratkaisun ja palautti asian maanmittaustoimistoon lohkomistoimituksen jatkamista varten.
Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa, että C ja D havaitsivat kunnan hallinnassa olleen pysäköintialueen tutustuessaan kiinteistöön ennen kauppaa. Heidän tarkoituksenaan ei ollut ostaa kyseistä aluetta, eivätkä he mieltäneet sitä osaksi kaupan kohdetta.
Korkein oikeus katsoi, että määräala ei ollut osa kaupan kohdetta, vaikka se kauppakirjassa sisältyi tilan kokonaispinta-alaan. Myöskään C:n ja D:n lainhuuto koko tilaan ei vaikuttanut kunnan oikeuteen määräosaan liittyen. Lohkomista ei tullut tapauksessa jättää tekemättä tämän perusteella.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa