Minilex - Lakipuhelin

Julkiseen hankintaan liittyvä vahingonkorvausvelvollisuus - KKO:2015:11

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Julkinen hankinta
    Vahingonkorvaus

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO2915:11 oli kysymys julkiseen hankintaan liittyvästä vahingonkorvausvelvollisuudesta. Kuntayhtymä oli pyytänyt tarjouksia erikoisairaanhoitotarvikkeista ja oli saatuaan kaksi tarjousta, valinnut molemmat tarjoajat toimittajiksi. Kuntayhtymä ei ollut kuitenkaan yksilöinyt sitä, millä perusteella tuotteet käytännössä hankittaisiin toimittajilta. Toinen toimittajista, B Oy oli valittanut hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen, joka oli katsonut, ettei kuntayhtymä ollut menetellyt tarjouskilpailussa hankintasäännösten vastaisesti. Kuntayhtymä oli oikeudenkäynnissä antaman sitoumuksen mukaisesti pidättäytynyt hankintapäätöksensä täytäntöönpanosta ja hankintasopimuksen tekemisestä. Se oli hankkinut sairaanhoidossa tarvitsemansa tuotteet oikeudenkäynnin aikaisin tilapäisin järjestelin niiden aikaisemmalta toimittajalta ja toiselta elinkeinoharjoittajalta, jolle näiden tuotteiden edustus oli Suomessa siirtynyt.

B Oy oli valittanut edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus oli katsonut päätöksessään KHO 2010:35, että hankintamenettely oli ollut virheellinen ja että asiassa oli harkittava seuraamusten määräämistä. Kysymykseen saattoi tulla vain hyvitysmaksun määrääminen, mutta sen suhteen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa kuitenkaan ollut mahdollista todeta, että B Oy:llä olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä.

B Oy vaati siis kanteessaan kuntayhtymän velvoittamista suorittamaan yhtiölle korvauksiseksi menetetyistä liikevoitoista 50 000 euroa ja tarjousmenettelyyn osallistumisesta aiheutuneista kuluista 3000 euroa. B Oy:n mukaan hankintamenettely oli ollut virheellinen ja syrjivä ja hankinnan muodollinen jakaminen oli ollut tekaistu ratkaisu. Kuntayhtymän mukaan B Oy ei olisi voittanut tarjouskilpailua sellaisessa menettelyssä, jossa ei olisi ollut korkeimman hallinto-oikeuden toteamia virheitä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen, koska B Oy ei ollut osoittanut, että se olisi voittanut tarjouskilpailun ilman sellaista virheellistä menettelyä, joka oli todettu KHO:n päätöksessä eikä ollut osoittanut, että sillä olisi oikeus vahingonkorvaukseen muutoksenhausta johtuneelta välitilan ajalta hankintapäätöksen noudattamisen laiminlyönnin perusteella. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota samoin perustein, B:n puuttuvan näytön vuoksi.

Näin ollen korkeimmassa oikeudessa oli enää kysymys siitä, oliko kuntayhtymä velvollinen suorittamaan B Oy:lle vahingonkorvausta sille tarjousmenettelyyn osallistumisesta aiheutuneista kuluista. Korkein oikeus arvioi hankintalain 8 §:n sekä 9 §:n soveltuvuutta. Arvioinnin keskiössä oli nimenomaisesti kysymys siitä, oliko B Oy ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä, sillä hankintalain 8 §:n 2 momentissa käytetään ilmaisua ”korvauksen tuomitsemiseksi riittää, että ehdokas tai tarjoaja näyttää - -, että virheettömässä menettelyssä hänellä olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu”. Korkein oikeus katsoi, ”todellinen mahdollisuus voittaa” tarkoittaa varteenotettavaa todennäköisyyttä voittaa tarjouskilpailu”.

Korkein oikeus totesi, että kuntayhtymällä oli ollut lakisääteinen velvollisuus ylläpitää sairaalapalveluja valitusmenettelystä ja uudesta kilpailutuksesta huolimatta ja näin ollen sillä oli ollut erityinen syy olla kilpailuttamatta hankintoja tällaisen välitilan aikana. Kysymys ei korkeimman oikeuden mukaan ollut hankintalain 8 §:n 1 momentissa säädetystä virheellisestä menettelystä, joka on tässä vahingonkorvausvelvollisuuden edellytys. Näin ollen tarjousmenettelyyn osallistumisesta aiheutuneiden kulujen korvaamiselle ei ollut perustetta. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]