» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely ensimmäistä kertaa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, oliko hovioikeuden kokoonpano esteellinen käsittelemään oikeudenkäyntiavustajalle maksettavaa palkkiota koskeva asian uudelleen samassa kokoonpanossa, jossa asia oli kertaalleen käsitelty hovioikeudessa. Käräjäoikeus lykkäsi rikosasian käsittelyä tapauksessa, jossa syytettä ajettiin muun muassa L:ää vastaan. Käräjäoikeus teki samalla välipäätöksen, jonka mukaan asianajaja S:lle tuli maksaa valtion varoista palkkio L:n avustamisesta käräjäoikeudessa tietyllä aikavälillä. Käräjäoikeuden mukaan S:lle tuli maksaa avustamisesta 203 760 markkaa ja arvonlisäveron määrä 44 827,20 markkaa, joka oli laskettu palkkion perusteella. Virallinen syyttäjä vaati hovioikeudessa käräjäoikeuden tekemään päätökseen S:n palkkiosta muutosta niin, että palkkiota alennettaisiin. Hovioikeus alensi palkkion sillä tavalla, että S:lle tuli suorittaa valtion varoista palkkiota ja arvonlisäveroja yhteensä 97 600 markkaa.
Tapauksen käsittely jatkui S:n valittaessa hovioikeuden tekemästä päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjän valitusta ei tullut pitää sillä tavoin puutteellisena, että hovioikeuden olisi tullut jättää se tutkimatta S:n vaatimuksen nojalla. Korkein oikeus kumosi kuitenkin hovioikeuden tekemän päätöksen, palauttaen asian uudelleen hovioikeuteen. Palauttaminen tehtiin johtuen siitä, että korkein oikeus katsoi päätöksen perusteluista puuttuvan voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren mukaisesti pääsyyt, joihin päätös perustui. Perusteluista puuttuivat korkeimman oikeuden mukaan maininta siitä, oliko hovioikeus katsonut, ettei S ollut oikeutettu palkkioon joistakin tietyistä toimenpiteistä, jotka laskussa oli mainittu ja miltä osin S:n ajankäyttöön perustunut laskutus oli hyväksytty. Lisäksi perusteluista puuttui maininta siitä, oliko palkkio tarkoitettu vahvistettavaksi muilta osin niin, että noudatettaisiin normaalipalkkioita, jotka oli vahvistettu oikeusministeriön määräyksessä tavanomaisista tehtäväkokonaisuuksista.
Tapauksen palauttaminen hovioikeuteen ja käsittely korkeimmassa oikeudessa
Käsiteltäessä tapausta uudelleen hovioikeudessa, totesi hovioikeus, että S:llä tulisi olla L:n käräjäoikeudessa avustamisesta johtuen oikeus saada palkkiota valtion varoista yhteensä 79 300 markkaa. Aiemmassa päätöksessään hovioikeus oli kuitenkin katsonut palkkion määräksi 80 000 markkaa ja arvonlisäveron määräksi 17 600 markkaa. Hovioikeuden mukaan S:n palkkiota ei voitu alentaa hänen haettuaan yksin muutosta hovioikeuden antamaan päätökseen. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden antamaa päätöstä niin, että S:lle tuli maksaa jo aiemmin todetun mukaisesti 97 600 markkaa, jolloin S velvoitettiin suorittamaan liikaa maksettu määrä 150 987,20 markkaa valtiolle takaisin. Yksi hovioikeuden jäsenistä oli eri mieltä ja katsoi, että S:n olisi tullut saada avustamisesta palkkioksi yhteensä 74 500 markkaa, mutta huomioi jo esitellyin tavoin, ettei aiemmin päätettyä määrää voitu alentaa. Muilta osin eri mieltä ollut jäsen oli samaa mieltä enemmistön kanssa.
Tapauksen käsittelyä jatkettiin jälleen korkeimmassa oikeudessa, kun S:lle myönnettiin asiassa valituslupa. Ensisijaisesti S vaati hovioikeuden päätöksen poistamista perustuen päätöksen tehneen hovioikeuden kokoonpanon esteellisyyteen sekä muihin oikeudenkäyntivirheisiin. Lisäksi S vaati, että käräjäoikeuden antama päätös pysytettäisiin niin, että määrätystä palkkiosta vähennettäisiin 1 300 markkaa ja arvonlisävero-osuus tai vaihtoehtoisesti, että asia palautettaisiin jälleen uudelleen hovioikeuden käsiteltäväksi. Toissijaisesti S vaati syyttäjän hovioikeuteen tekemän valituksen hylkäämistä, käräjäoikeuden päätöksen mainitulla tavoin pysyttämistä tai joka tapauksessa hovioikeuden määräämän palkkion korottamista.
Korkein oikeus katsoi kyseessä olevan tuomareiden esteellisyyden arviointi asiassa, joka koski oikeudenkäyntiavustajalle maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksettavaa palkkiota. Voimassa olleen oikeudenkäyntikaaren mukaan henkilö oli esteellinen toimimaan tuomarina, jos hän oli ollut samassa asiassa tuomarina toisessa oikeudessa tai päättänyt aiemmin jotain sellaista, mikä liittyi asiaan. Saman asian käsittelemistä samassa oikeudessa useaan kertaan pidettiin mahdollisena esimerkiksi, jos ylempi tuomioistuin oli kumonnut alemman asteen antaman tuomion ja palauttanut sen käsiteltäväksi samaan tuomioistuimeen uudelleen.
Huomioitavaksi tuli myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta jokaisen oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, joka järjestetään riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään henkilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Korkein oikeus huomioi myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön, jossa puolueettomuusvaatimuksen katsottiin jakautuvan subjektiiviseen puolueettomuuteen niin, ettei tuomarilla saanut olla tosiasiallista ennakkokäsitystä asiasta tai halua toisen osapuolen etujen edistämiseen ja objektiiviseen puolueettomuuteen, tarkoittaen sitä, ettei asiassa objektiivisesti arvioiden syntynyt epäilystä tuomioistuimen puolueettomuutta kohtaan. Ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta tarkasteltuna puolueettomuuden ei katsottu tulevan loukatuksi automaattisesti siitä johtuen, että samat henkilöt osallistuisivat uudelleen asiasta päättämiseen ylemmän tuomioistuimen palauttaessa asian alempaan tuomioistuimeen. Korkeimman oikeuden mukaan tapauksen osalta mikään ei viitannut hovioikeuden esittelijän tai jäsenten henkilökohtaisiin ennakkoasenteisiin käsiteltävän asian suhteen. Kyse ei ollut myöskään muutoksenhausta, vaan perustelujen puutteellisuuksista johtuneesta tarpeesta asian uudelleen käsittelylle. Uudelleen tehdyssä käsittelyssä ei ole ollut mahdollista esitellä uusia tosiseikkoja, eikä hovioikeus ole voinut muuttaa lopputulosta S:n vahingoksi. Tapauksen saman lopputuloksen kuin aiemmassa käsittelyssä ei katsottu osoittavan objektiivisesti oikeutettua epäilyä hovioikeuden puolueettomuudesta.
Korkein oikeus katsoi hovioikeuden menettelyn virheellisyyttä koskeneiden väitteiden osalta, että virallisella syyttäjällä oli ollut lain nojalla oikeus vedota avustajan palkkiota koskevassa valituksessaan sellaisiin seikkoihin, joihin hän ei käräjäoikeudessa ollut vedonnut. Kun lopputulos oli pysynyt samana, korkein oikeus katsoi hovioikeuden voineen muuttaa aiemman päätöksensä perusteluja. Korkein oikeus hylkäsi kaikki väitteet, jotka koskivat menettelyn virheellisyyttä ja hyväksyi hovioikeuden antaman päätöksen lopputuloksen perusteluineen, eikä näin ollen muuttanut sitä.
Asiassa eri mieltä olleet jäsenet ja esittelijän mietintö
Osa korkeimman oikeuden jäsenistä oli asiassa eri mieltä, minkä lisäksi esittelijä antoi mietintönsä. Esittelijä lausui hovioikeuden ratkaisukokoonpanon esteellisyydestä muun muassa, että palautuksen syynä olivat pääosin olleet puutteelliset perustelut. Ratkaisutoiminnan lopputuloksen hyväksyttävyysarviointi tuli tehdä hänen mukaansa perustelujen myötä, joten palautuksen jälkeenkin annettu päätös koski perustellun ratkaisun antamista, ei ainoastaan ratkaisun täydentämistä. Esittelijä katsoi, että ratkaisuun osallistuvilla henkilöillä on oltava mahdollisuus myös muuhun kuin aikaisempaan lopputulokseen päätymiseen tarpeen vaatiessa, edellyttäen ratkaisijan tai esittelijän sitoutumattomuutta aikaisemmin omaksuttuun lopputulokseen ja kykyä ennakkoluulottomaan tarkasteluun. Tapauksen osalta esittelijä katsoi hovioikeuden kokoonpanon ottaneen kantaa puutteellisten perustelujen pohjalta S:n palkkion määrään jo kerran, mistä johtuen korkeimmalla oikeudella saattaisi olla perusteltua aihetta epäillä, että samoilla henkilöillä olisi toisella käsittelykerralla ennakkokäsitys, joka muodostaisi esteellisyyden. Esittelijä katsoi, että korkein oikeus kumoaisi todennäköisesti hovioikeuden antaman päätöksen ja palauttaisi asian hovioikeuteen laillisessa kokoonpanossa ratkaistavaksi uudelleen.
Yksi eri mieltä ollut jäsen hyväksyi esittelijän mietinnön ja neljä muuta eri mieltä ollutta jäsentä olivat hänen kanssaan vuorollaan samaa mieltä. Kuudes eri mieltä ollut jäsen lausui, etteivät hovioikeuden esittelijä ja jäsenet olleet voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren mukaisesti olleet esteellisiä käsittelemään ylemmästä tuomioistuimesta palautettua asiaa. Kun kyse oli puutteellisista perusteluista, katsoi eri mieltä ollut jäsen, että ratkaisun täydentäminen tuli tehdä alkuperäisen kokoonpanon toimesta, mikäli he edelleen olivat virantoimituksessa kyseessä olleessa tuomioistuimessa. Näin ollen jäsen katsoi kysymyksen ennakkokäsityksistä olevan merkitystä vailla, eikä hovioikeuden esittelijää ja jäseniä tullut pitää esteellisinä.
Tapauksen käsittelyn voidaan yleisesti ottaen katsoa keskittyneen korostetusti menettelyllisten seikkojen arviointiin, minkä lisäksi huomionarvoisena voidaan pitää liityntää Euroopan ihmisoikeussopimukseenkin sisältyvään jokaisen oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa