Minilex - Lakipuhelin

Yhteisalueen jaossa voidaan käyttää lunastusmenettelyä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yhteisellä alueella tarkoitetaan kahdelle tai useammalle kiinteistölle kuuluvaa yhteisaluetta. Yhteisalueita voivat olla esimerkiksi yhteiset vesialueet, yhteismetsät tai muut yhteiset maa-alueet. Yleisenä yhteisalueen jaon edellytyksenä on, ettei siitä aiheudu kenellekään osakkaista merkittävää haittaa. Yhteisen alueen jakaminen suoritetaan lähtökohtaisesti jakamalla alue osakkaiden omistamien osuuksien mukaisesti. Yhteisomistus voidaan purkaa halkomistoimituksella, mutta jakaminen on mahdollista toimittaa myös lunastusmenettelyllä.

Jakamista voi hakea yhteisen alueen osakas. Jaon tekeminen lunastusmenettelyllä toimii erityisesti pienten alueiden erottamiseen yhteisestä alueesta. Lunastusmenettely soveltuu koko yhteisomistuksen tai vain tietyn osuuden lunastamiseen. Lunastamaan ovat oikeutettuja yhteisalueen osakkaat. Jos yhteinen alue haittaa kiinteistön käyttöä tai yhteinen alue on vähäinen, myös siihen rajoittuvan kiinteistön omistaja voi lunastaa sen itselleen. Tämä on mahdollista, jos aluetta voidaan käyttää tarkoituksenmukaisesti vain lunastavan kiinteistön yhteydessä tai alue vaikeuttaa huomattavasti siihen rajoittuvan kiinteistön käyttöä. Usein tällaisissa tilanteissa ensisijaisena ratkaisuna pyritään kuitenkin käyttämään tilusvaihtoa tai muita toimenpiteitä.

Lunastusmenettelyä ei voida käyttää koko yhteisomistukseen yhteismetsän, yhteisen vesialueen tai yhteisen kosken osalta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]